Kuvaan tässä toimittaja Neil Clarkin ja historian tutkija Yuval Noal Hararin artikkeleista löytyvää historian käyttöä: Niistä voi löytää niin eksistentiaalisen, moraalisen, poliittisen kuin ideologisenkin ulottuvuuden, sekä historiapolitiikkaan kuuluvan unohtamisen, joita kaikkia Pertti Grönholm ja Heino Nyyssönen ovat käsitelleet artikkelissaan[1].
Suunnitelmatalouksien historia ja koronavirus
Clarkin Venäjän valtion rahoittamalla Russia Today -uutissivustolla (RT) julkaistussa artikkelissa[2] viitataan jo otsikossa kylmän sodan kahtiajaon aikaan. Clarkin mukaan Itä-Euroopan maat voittavat nyt lännen koronavirustaistelussa, mutta länsi ei pysty tunnustamaan tätä, koska kokee edelleen olevansa ylivertainen kylmän sodan voittaja. Kylmää sotaa käytetään taustoittamaan ja selittämään asetelmaa, jossa Eurooppa on edelleen jakautunut, joskaan ei muurilla, vaan kyvyllä reagoida koronaviruspandemiaan.
Clarkin artikkelissa kuvataan tilastojen avulla, miten koronaviruskuolemat ovat paljon harvinaisempia Itä-Euroopassa kuin lännessä. Itä-Euroopan maiden väitetään hyötyneen sosialistisesta menneisyydestään ja perustellaan sen tehneen niistä liberaalimman historiallinen perinnön omaavia länsimaita nopeampia ja päättäväisempiä sulkemaan rajansa. Lisäksi Clark näkee sosialistisen hallinnon ja byrokratian olleen pandemian torjunnassa hyödyllinen tausta nykyisille virkamiehille. Hän perustelee, miten ei ole yllättävää, että viisivuotissuunnitelmiin tottuneet maat olivat parempia suunnittelemaan kuin ne, joissa ei tällaista kokemusta ole. Clarkin perustelu suunnitelmatalouden hyödyistä perustuu enemmän ideologiaan kuin käytännön historiaan. Suunnitelmatalous oli usein tehotonta ja joustamatonta. Ideologisesti sen ajatukset voivat tarjota pohjaa historiapoliittiselle argumentoinnille.
Clark viittaa tuberkuloosirokotteeseen, jolla sanotaan olevan jonkin tutkimuksen mukaan suojaava vaikutus myös Covid-19 -virusta vastaan. Tätä väitettä ei ehkä voi pitää niinkään historiapolitiikkana, sillä jos BCG-rokote todella suojaisi koronavirusta vastaan, se olisi enemmänkin lääketieteellinen fakta. Joka tapauksessa tuberkuloosin onnistunut kitkeminen ja rokotteen tarpeettomuus länsimaissa unohdetaan kokonaan ja tuodaan Itä-Euroopassa ja Neuvostoliitossa edelleen esiintyvä tuberkuloosi takakautta esiin positiivisessa hengessä. Kysehän ei ole onnistuneesta rokotuspolitiikasta, joka auttaa nyt myös hienosti koronavirukseen, vaan rokotteen pysymisestä välttämättömänä. Historiapolitiik-kaan kuuluu yhtenä osana vain tiettyjen historian faktojen nostaminen esiin samalla unohtaen muut näkökohdat.
Itä-Euroopan maiden ”paremman selviytymisen” huomiotta jättäminen osoittaa Clarkin mielestä länsimailta huonoa urheiluhenkeä. Clark näkee tai haluaa nähdä Euroopassa edelleen historiallisen kahtiajaon Länsi- ja Itä-Euroopan välillä, vaikka periaatteessa Euroopan maat ovat samaa Euroopan Unionia (EU) – kylmän sodan historiaan ja kahtiajakoon perustuva argumentointi unohtaa nykytilanteen. Toisaalta jako oli pitkään totta, eivätkä Euroopan maiden välit ole mitenkään ristiriidattomia, sen paremmin idän ja lännen kuin pohjoisen ja etelänkään välillä. Clark väittää myös, että joidenkin länsieurooppalaisten mielestä Itä-Euroopan maat eivät voi koskaan tehdä mitään hyvin, ja jos näin väittäisi, hyväksyisi samalla fasismin tai kommunismin. Tämän väitteen hän pohjaa twiittiin, jossa kommentoija toteaa Unkarin vähäisten koronakuolemien ”ihailun” olevan samalla myös Viktor Orbanin hallinnon ihailemista. Näinhän ei tietysti sinällään ole, mutta toisaalta ideologian vähättely tai yhteiskunnan toimivuuden katsominen vain yhdestä näkökulmasta on sekin moraalinen ja poliittinen valinta. Clark ei artikkelissaan mitenkään pohdiskele eri maiden kuolin- tai tartuntalukujen vertailukelpoisuutta tai tilastojen oikeellisuutta – sekin on yhdenlainen historiapoliittinen valinta. Artikkelissa historiaa käytetään poliittisesti tavallaan hajottamaan EU:ta nostaen esille eroja ja vastakkainasettelua.
Harari historian käyttäjänä eli ”ihmisyydeltä puuttuu johtajuus”
Harari puolustaa globalisaatiota artikkelissaan ”Ihmisyydeltä puuttuu johtajuutta taistelussa koronavirusta vastaan”[3]. Hänen näkemyksensä mukaan globalisaation syyttäminen koronaviruksen aiheuttajaksi on väärin, koska taudit ovat levinneet ja tappaneet ihmisiä myös aiemmin aikana ennen globalisaatiota. Harari käyttää historiaa perusteluidensa taustalla aloittaen 1300-luvun mustasta surmasta jatkaen isorokon kautta 1900-luvun alun espanjantautiin. Hänen mukaansa olot muuttuivat 1900-luvulla viruksille vielä paremmiksi maapallon väkiluvun kasvaessa ja väestön keskittyessä suuriin kaupunkeihin. Tautitilanne ei kuitenkaan pahentunut vaan parani – Hararin mukaan johtuen paremmasta informaation kulusta ja yhteistyöstä tutkijoiden ja lääkärien välillä.
Harari vertaa Covid-19 -viruksen nopeaa yhteistyöllä tapahtunutta tunnistamista ruton aikaan, jolloin viranomaisilla ei ollut mitään käsitystä taudin aiheuttajasta, ja he saattoivat vain vedota jumaliin ja rukoilla. Yhteistyön merkitystä Harari korostaa myös vedoten 1960-luvun lopulla alkaneeseen kampanjaan, jossa isorokko hävitettiin kokonaan maailmasta vuoteen 1979 mennessä. Näitä argumentteja voisi pitää poliittisena historian käyttönä – niiden avulla voidaan perustella menneiden ohjelmien ja poliittisten päätösten merkitystä tuleviakin ratkaisuja ohjaavina tekijöinä.
Harari kysyy artikkelissaan, mitä historia opettaa meille koronavirusepidemiasta, ja vastaa itselleen historian opettavan ensinnäkin, ettei rajojen sulkeminen auta. Toiseksi historia opettaa hänen mukaansa, että tiedonjakaminen ja kansainvälinen yhteisvastuu ovat tärkeitä viruksilta suojautumisessa. Ei pidä etsiä syyllisiä ja syytellä. ”Historian opetusten” hakemisen voisi nähdä olevan moraalista historian käyttöä. Harari käyttää melkein raamatullista kieltä sanoessaan, että on tärkeää, että maat voivat luottaa toisiinsa ja tulevat toistensa avuksi. ”Hylkääminen” ja ”luottaminen”[4] ovat aika voimakkaita sanoja. Ehkä tärkeimpänä epidemioita koskevana huomiona Harari pitää sitä, että missä tahansa yksittäisessä maassa leviävä virus vaarantaa koko ihmislajin. ”Virus ei ole uhka vain iranilaisille, italialaisille tai kiinalaisille, vaan myös sinulle” – Harari vetoaa suoraan lukijaan. Tässä sävy on paitsi edelleen moraalinen, myös eksistentiaalinen, vedotaan ihmisyyden ja jokaisen ihmisen arvoon – siihen keitä me olemme ja millaisia meidän pitäisi olla.
Rajalla ihmisten ja virusten välillä on Hararin mukaan merkitystä, ei eri valtioiden rajoilla. Tässä voisi nähdä ideologista historiapolitiikkaa: Merkitystä on humanismilla, liberalismilla ja globalismilla. Globalismia tarvitaan Hararin mukaan, koska yhteisvastuu on tärkeää eli kiinalaisten tai iranilaisten parantunut terveydenhuolto suojelee myös amerikkalaisia epidemioilta.
Epidemian voittamiseen tarvitaan Hararin mukaan luottamusta niin tieteeseen ja asiantuntijoihin, poliittisiin päättäjiin ja viranomaisiin kuin laajemmin eri maiden välillä. Hän toteaa vastuuttomien poliitikkojen tahallisesti aliarvioineen niin tiedettä, kansainvälistä yhteistyötä kuin viranomaisia ja vähentäneen niiden merkitystä ja luottamusta niihin. Harari kuvaa, miten USA on luopunut johtavasta asemastaan ja lopettanut tuen esimerkiksi WHO:lle. Hän ei mainitse presidentti Trumpia nimeltä, mutta viittaa Trumpiin silti suoraan kysyessään, seuraisitko johtajaa, jonka iskulause on ”minä ensin”? Hän kaipaa maailmalle suunnan näyttävää johtajuutta, joka osoittaisi, miten hajanaisuus johtaa vaaraan, kun taas vastukset voitetaan yhteistyöllä. Lähihistoriaan vetoaminen on selkeää poliittista historian käyttöä. Samalla tavalla Harari käyttää historiaa poliittisesti myös pohtiessaan, olisiko koronavirustaistelu Euroopassa hyvin ja yhteistyöllä hoidettuna EU:lle uusi mahdollisuus. Lopussa Harari kiteyttää viestinsä johtajuudesta laajemmaksi sanomaksi ihmisyyden ja yhteistyön ratkaisevasta merkityksestä. Loppuargumentti maailmanlaajuisen yhteistyön välttämättömyydestä yhdistää niin eksistentiaaliset, moraaliset, poliittiset kuin ideologisetkin perustelut.
[1] Grönholm Pertti ja Nyyssönen Heino,
Historian käyttö ennen ja nyt – faktana ja fiktiona. Kosmopolis – Vol.
49: 3/2019.
[2] Clark
Neil, Eastern Europe beats West in Covid-19 fight, but West can’t acknowledge
it because of Cold War SUPERIORITY complex. RT 23.4.2020.
[3] Harari
Yuval Noal, In the Battle Against Coronavirus, Humanity Lacks Leadership. Time,
15.3.2020.
[4]
“countries will sbandon” ja “trust”, ei esimerkiksi “leave alone” ja
”reliability”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti