Pandemiakurssi: Sekalaisia kommentteja Decameronesta, koronasta ja selviytymisstrategioista

Giovanni Boccaccio aloittaa Decameronen kuvaamalla, miten hänen omat kokemuksensa hyvien tekojen ja myötätunnon merkityksestä kärsimyksen aikana saavat hänet tarjoamaan lohdutusta muille sen tarpeessa oleville. Hän pyrkii katsomaan tilannetta asettuen naisten asemaan, joilla hän näkee olevan vähemmän mahdollisuuksia kuin miehillä toimia ahdistavassa tilanteessa. Ottamatta nyt kantaa miesten ja naisten kykyyn käsitellä vastoinkäymisiä, kyky asettua jonkun toisen asemaan olisi edelleen tärkeää koronaepidemiankin yhteydessä. Koronapandemiaan liittyvää nettikirjoittelua seuratessa tuntuu usein, että asioita katsotaan kovin kapeasta perspektiivistä syyllistäen muita milloin mistäkin, joko hysterisoinnista tai välinpitämättömyydestä unohtaen kokonaan, että ihmiset elävät kovin erilaisissa tilanteissa. Pandemian sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset eivät koske kaikkia samalla tavalla, ja siksi selviytymisstrategiat ovat erilaisia ja niiden erilaisuus pitäisi voida hyväksyä. Olen pitänyt Saska Saarikosken Helsingin Sanomissa ilmestyviä päivittäisiä Poikkeustilassa-kolumneja aika hyvänä esimerkkinä tällaisesta eri näkökohtia melko kiihkottomasti ja rehellisen oloisesti esille tuovasta journalismista, ja siksi viittaan tässäkin niihin muutaman kerran.

Rutto nähdään Decameronessa Jumalan lähettämänä vitsauksena, jolle tiede tai inhimilliset varotoimenpiteet eivät voineet mitään. Koronan yhteydessä kirkko on pysynyt yllättävänkin hiljaa – siihen kiinnitti huomiota myös esimerkiksi Saska Saarikoski kolumnissaan 12.4.2020[1]. Sen sijaan lähempänä Decameronen syntysijoja ja ehkä ajatusmaailmaakin eli Vatikaanissa paavi Franciscus on ollut huomattavasti aktiivisempi ottamaan kantaa ja rohkaisemaan muun muassa pappeja menemään sairaiden luo. Paavi on puhunut kristillisyydestä, jonka pitää suojella kaikkia, niin köyhiä kuin luontoakin ja pyrkinyt tarjoamaan jatkuvuuden turvaa ihmisille: Muistakin kriiseistä on selvitty[2]. Samanlaista positiivisuuden näkemystä on myös Decameronessa ja näkisin sen olevan tärkeä selviytymisstrategia tässäkin kriisissä. Jos lukee ja keskittyy pohtimaan vain epävarmuutta ja kauhukuvia, niitä kyllä riittää. Asiantuntijoita on joka lähtöön erilaisine mielipiteineen. Lisäksi lehtien klikkausotsikoiden tarve tekee otsikoista ja jutun sisällöstä usein erilaisia jopa asiallisinakin pitämissäni medioissa, kuten Helsingin Sanomissa, jonka otsikointi ja jutut ovat minusta tässä kriisissä kovasti lähentyneet Ilta-Sanomien tyyliä. Boccaccion aikana huhuja varmasti kulki paljon, nyt ne ja erilaiset salaliittoteoriat ovat siirtyneet nettiin. Uutistulvaan hukkuu, jos ei malta välillä hypätä rannalle. Kriittinen lukutaito ja kyky olla välissä lukematta kaikkea on minusta selviytymisessä tärkeää.

Decameronen kuvaukset ruton torjumisyrityksistä tuntuvat yllättävänkin moderneilta. Vaikka taudista puhutaan Jumalan vitsauksena, pelkästään Jumalan armoille Firenzessä ei ole jääty, vaan konkreettisina toimina on perustettu terveydenhuoltolautakuntia, puhdistettu kaupungin katuja, eristetty sairaita ja annettu neuvoja terveyden säilyttämiseksi. Nämä toimet, ja yleensäkin toimiminen, jonkinlaisen kontrollin ja aloitteen säilyttäminen itsellä, on edelleen osa selviytymisstrategiaa. Sen sijaan Decameronessa kuvatut julkiset jumalanpalvelukset ja juhlakulkueet on tietysti nykytiedon valossa kielletty.

Boccaccion mukaan rutto oli tautina uusi ja tuntematon. Sen oireet olivat outoja, eikä parannuskeinoja ollut. Lisäksi se tarttui hyvin helposti, ja oli ymmärretty sen tarttuvan myös esineiden ja eläinten välityksellä. Taudin outous ja kohtalokkuus teki siitä pelottavan, jolloin joidenkin selviytymisstrategiaksi tuli hylätä sairaat. Pelot ja kuvitelmat tai oletukset hallitsevat myös koronauutisointia, koska kukaan ei vielä tiedä viruksesta tarpeeksi. Yksi selviytymisstrategia on nytkin ollut kaikesta eristäytyminen, ja jopa hylkäämisestä on uutisoitu ainakin kanadalaiseen vanhainkotiin liittyen (hoitajat olivat koronan pelossa jättäneet vanhukset omat onnensa nojaan)[3]. Toisaalta jotkut ovat eristäneet itsensä niin tehokkaasti, että selviytymiskeino suojaa ehkä koronalta, mutta johtaa muihin ongelmiin. Näin saattaa käydä, jos kunto rapistuu, kun ei uskalla ulos tai katkaisee kaikki sosiaaliset kontaktit..[4]

Decameronessa näkyvät erilaiset lähestymistavat, erilaiset selviytymisstrategiat, sillä siinä kuvataan ”kuin viimeistä päivää” -elämistä, pakenemista, erilaisten hyväntuoksuisten ruohojen ja kukkien avulla suojautumista… Kukaan ei pystynyt valvomaan kaupunkia. Hylkäämisestä puhutaan paljon: Oma henki oli osalle tärkeämpi kuin perheenjäsenten tai sukulaisten hoitaminen. Nyky-yhteiskunnassa hylkääminen on jo tapahtunut, kun vanhukset on suljettu usein epäinhimillisiin oloihin hoivakoteihin. Heitä hoivaava henkilökunta saa nyt syytteet päälleen koronakuolemista – yksi selviytymisstrategia on parantaa omaa oloa syyttelemällä muita. Minusta on tosi outoa, että vaikka tiedetään vanhainkodeissa olevan normitilanteessakin liian vähäiset resurssit, silti on ”suojeltu” esimerkiksi muistisairaat lukkojen taakse omaisten tavoittamattomiin. Jossakin kohtaa ”hyvä kuolema” olisi ehkä parempi selviytymisstrategia.

Decameronessa kuvataan hautajaisten muuttuneen rutiiniksi, niin tavallisiksi, ettei enää jaksettu surra. Kai sekin oli yksi selviytymisstrategia, keskityttiin käytännön toimiin. Kokoontumisrajoitukset ovat muuttaneet hautajaisten luonnetta Suomessakin koronaepidemian aikana, mutta tuskin suhtautuminen kuolleisiin ja hautajaisiin on sinänsä muuttunut – näin varmaan edelleen kävisi tai käy, jos epidemia jatkuu pitkään ja kuolleisuus lisääntyisi. Riippumatta koronasta yksi selviytymisstrategia jonkun kuollessa on keskittyä käytännön asioihin: Hautajaiset pitää hoitaa, on asuntoon, verotukseen jne. liittyviä pakollisia kuvioita. Ainakin toisille niihin keskittyminen on tapa käsitellä surua. Sama toimii varmasti laajemminkin selviytymisstrategiana kriisitilanteissa. Esimerkiksi leipominen on lisääntynyt ja rauta- tai käsityötarvikekaupoissa on riittänyt asiakkaita. Luo jonkinlaista turvaa saada jotain konkreettista aikaan. Voi tuntua järkevältä esimerkiksi keskittyä oman pihan viihtyvyyden parantamiseen, ja rakentaa terassi tai ostaa palju, jos ajattelee ”joutuvansa” viettämään enemmän aikaa kotona tai mökillä.

Decameronen johdannon lopussa kuvataan, miten seitsemän naista ja kolme miestä päätti lähteä Firenzestä maatiloilleen voidakseen elää niin hyvää elämää kuin se olosuhteet huomioiden on mahdollista. Lähdön moraalista oikeutusta pohdiskellaan yksityiskohtaisesti samalla tavalla kuin suomalainen voisi miettiä siirtymistä mökilleen. Lähtijät haluavat elää kunniallista elämää, vähän kuin suomalaiset elää vastuullisesti mökeillään. Lähtöä perustellaan myös mielenterveydellä: Maaseudulla on puhdasta ilmaa ja jotain tekemistä, mukaan otetaan shakki- ja lautapelejä kuin mökkireissuille. Yksi edelleen tärkeä selviytymisstrategia on positiivisuus, keskittyminen siihen, mitä voi tehdä ja miten voi yrittää elää mahdollisimman mukavaa elämää. Suomessa on nyt korona-aikana uutisoitu, miten moni on tyytyväinen, kun kiire on vähentynyt, on vietetty aikaa oman perheen kesken ja esimerkiksi kaivettu lautapelit esille.

Positiivisuuden ylläpitäminen ei ole ihan helppoa, koska usein omakin olo vaihtelee poikkeustilanteen aikana, joskus kaikki vain harmittaa, ja olisi helppo taantua positiivisuuden sijasta jonkinlaiseen kurjuuden maksimointiin. Siksi Decameronen lopussa toteutettava järjestely, jossa ”vetovastuuta” vaihdetaan niin että kukin vuorollaan kertoo juttuja, on varmaan hyvä ratkaisu. Koronaepidemian aikana voisi ajatella sen tarkoittavan, että yhtenä selviytymisstrategiana on tärkeää pitää jollakin tavalla yhteyttä muihin ihmisiin, eikä jäädä liian yksin tai jättää ketään liian yksin. Siitä syystä esimerkiksi koulujen avaaminen edes kahdeksi kuukaudeksi oli minusta tärkeää – oikeastaan tunne siitä vahvistui eilen nähdessäni miten iloisena kolmasluokkalainen palasi kotiin. Pelkän pikkuveljen kanssa vietetty kaksi kuukautta oli kuitenkin pitkä aika, ja oli selvästi mahtavaa myös lähteä koulun jälkeen parin kaverin kanssa ulos rakentamaan majaa.

Selviytymisstrategiat ovat aikamoista tasapainoilua. Uhkakuvia nousee sieltä ja täältä, oma fiilis vaihtelee. Konkreettiset kiellot, muutokset tai suositukset ovat minusta tärkeitä silloin, kun niiden hyöty pystytään perustelemaan – silloin ihmisillä riittää motivaatiota niiden noudattamiseen. Tiedottaminen ja perusteleminen on todella vaikeaa, viestinnän ”grand old manin” professori Osmo Wiion lait sopivat koronaviestintäänkin kovin hyvin[5]. Ylilyöntejä tai väärinymmärryksiä tulee koko ajan, ja usein ne liittyvät pelon käsittelemiseen syyttelemällä tai pelottelemalla muita, kuten yli 70-vuotiailta ”velvoitetun eristäytymisen” kanssakin on osin tapahtunut[6]. Pandemia vaikuttaa koko terveydenhuoltoon, talouteen, mielenterveyteen, isoihin ja pieniin asioihin tulevasta työtilanteesta eliniän odotteeseen, kesäsuunnitelmista ylioppilasjuhlien peruuntumiseen. Siinä mielessä pitäisi koronankin kohdalla tärkeimpänä selviytymisstrategiana päivä kerrallaan elämisen, uskon tulevaisuuteen ja eräänlaisen version ”ora et labora” -ohjeesta – ehkä se voisi olla karkeasti vaikka ”yritä olla kiltti kaikille, saada jotain aikaan ja olettaa kuin presidentti Mauno Koivisto, että kaikki käy hyvin”.

---

[1] ”Saska Saarikoski seuraa elämää koronakriisin aikana, 27. päivä: Sanna Marin vei Niinistöltä arvojohtajan aseman”, HS 12.4.2020. https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000006472792.html.

[2] ”Saska Saarikoski ja korona, 41. päivä: ’Jumala antaa anteeksi, mutta luonto ei’ – Paavi ei vaikene koronakriisissä”, HS 26.4.2020. https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000006487669.html.

[3] Henkilökunta pakeni hoivakodista koronatartunnan pelossa ja jätti 130 asukasta heitteille – Viranomaiset tutkivat 31 vanhuksen kuolemaa”, Turun Sanomat 18.4.2020. https://www.ts.fi/uutiset/maailma/4928972/Henkilokunta+pakeni+hoivakodista+koronatartunnan+pelossa+ja+jatti+130+asukasta+heitteille++Viranomaiset+tutkivat+31+vanhuksen+kuolemaa+Kanadassa.

[4] Tästä pari esimerkkiä Helsingin Sanomien mielipideosiosta:
”Olen huolissani tuttavastani, joka pelkää koronavirustartuntaa hysteerisesti. Tuttavani voi henkisesti todella huonosti ja tuntee suurta yksinäisyyttä.” HS 15.5.2020. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006507419.html.
”Ystäväni ei enää lähde ulos, koska ’hallitus on kieltänyt’. Ennen niin pirteä ja iloinen ikäihminen on muutamassa viikossa vajonnut apaattiseksi ja hänen terveytensä on romahtanut.” HS 12.5.2020. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006504244.html.

[5] Wiio kehitti joukon Wiion laeiksi kutsuttuja lakeja viestinnästä ja tulevaisuudesta. Esimerkiksi:

-          Viestinnän ensimmäinen laki: ”Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta.”

-          Viestinnän viides laki: ”Joukkoviestinnässä ei ole tärkeätä se, miten asiat ovat vaan miten asiat näyttävät olevan.”

-          Viestinnän kuudes laki: ”Uutisen tärkeys on kääntäen verrannollinen etäisyyden neliöön.”

-          Wiion laki tulevaisuuden ennustamisesta: ”Lähitulevaisuus yliarvioidaan ja kaukainen tulevaisuus aliarvioidaan.”

[6] ”Niitten pitäis olla karanteenissa”. HS 14.5.2020. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006506334.html.