Miksi ja miten historiaa opiskellaan? - Kleiossa julkaistu artikkeli

Miksi historia kuuluu peruskoulun opintosuunnitelmaan ja mitä historian opiskelu peruskoulussa on? Historian opiskelu tai pikemminkin huoli siitä, että sitä ei opiskella, nousi tammikuussa 2020 esille Helsingin Sanomien yleisön osastossa. Keskustelu alkoi huolena historian opiskelun nykytilasta erityisesti peruskoulussa, mutta laajeni myös lukioihin ja toi esille hyviä argumentteja historian opetuksen kehityksestä ja siihen liittyvistä haasteista sekä historiakäsityksen tarpeellisuudesta. Tieteiden kehitys on vaikuttanut käsitykseen historiasta, ja samalla on muuttunut tapa opettaa ja opiskella historiaa. Nykyään historian poliittisuus tunnustetaan ehkä aiempaa suoremmin. Koulutuspolitiikka ja uudet käsitykset kasvatustieteissä vaikuttavat peruskoulun historianopetukseen, eikä historiapolitiikkakaan ole mihinkään kadonnut.
Historian opetus alkaa peruskoulun neljännellä tai useimmiten viidennellä luokalla eli oppilaiden ollessa 10-11-vuotiaita. Historiaa opiskellaan neljän lukuvuoden aikana, sillä peruskoulun viimeisenä vuonna, 9. luokalla, käsitellään yhteiskuntaoppia. Historiaa on suunnitelman mukaan kaksi tuntia viikossa. Keskustelun kannalta voisi olla hyödyllistä paneutua tarkemmin peruskoulujen nykyiseen historian opetussuunnitelmaan sekä opetusmateriaalien muutoksiin: Mitä historian opetuksella kouluissa tavoitellaan?

Pyrin selventämään, mitä peruskoulun historianopiskelu sisällöltään kattaa ja mitkä sen tavoitteet ovat. Peruskoulun jälkeen historianopinnot jatkuvat lukiossa, mutta ammatillisella puolella historiaa ei enää opiskella. Keskityn kaikille yhteiseen opetukseen ja osaamiseen, jonka Suomi valtiona katsoo tarpeelliseksi kaikille kansalaisilleen. Noin puolet ikäluokasta jatkaa lukioon, joten lukio-opetus ansaitsisi perustellusti oman esittelynsä – varsinkin kun hallituksen ohjelmassa on keskiasteen tuominen osaksi oppivelvollisuutta. 

Opetussuunnitelma ohjaa historian opetusta 

Peruskoulun nykyinen opetussuunnitelma painottaa erityisesti historian taitoja. Painotus on siirtynyt sisällöstä menetelmiin. Opetussuunnitelmassa puhutaan historiatietoisuudesta ja historian tekstitaidoista, ja historian opetukselle annetaan opetussuunnitelmassa kolme yleistä tavoitetta. Ensinnäkin opetuksen tehtävänä on "kehittää oppilaiden historiatietoisuutta ja kulttuurien tuntemusta". Toiseksi sen tulee "kannustaa oppilaita omaksumaan vastuullisen kansalaisuuden periaatteet” eli ”tukea oppilaiden identiteetin rakentumista sekä edistää heidän kasvuaan aktiivisiksi ja erilaisuutta ymmärtäviksi yhteiskunnan jäseniksi". Kolmantena opetuksen tavoitteena on "kehittää oppilaiden historian tekstitaitoja eli taitoa lukea ja analysoida menneisyyden toimijoiden tuottamia lähteitä sekä tehdä päteviä tulkintoja niiden tarkoituksesta ja merkityksestä".

Opetushallituksen 2011 teettämän tutkimuksen (Historian ja yhteiskuntaopin oppimistulokset perusopetuksen päättövaiheessa) mukaan oppikirja on useimmille historian opettajille tärkeä työkalu ja jatkuvasti käytössä opetuksessa. Vain neljä prosenttia opettajista vastasi, että käyttää oppikirjoja harvoin tai ei lainkaan. Olen tätä artikkelia varten tutustunut peruskoulun kirjoihin sarjoista Forum ja Historian taitaja ja yrittänyt pohtia, miten tavoitteet näkyvät niissä. Kuvaan kirjojen sisältöä avatakseni paremmin, mistä historiallinen kehys, ”suuri tarina”, rakentuu – vai onko sitä olemassakaan?

 Opetussuunnitelman mukaan yläluokilla eli vuosiluokilla 7­–8 käsitellään teollisuusyhteiskunnan syntyä ja kehitystä, aatehistoriaa, Suomen kulttuurin ja identiteetin rakentamista autonomian ajalla sekä itsenäisen Suomen alkuvaiheessa, suurten sotien aikaa, hyvinvointiyhteiskunnan rakentamista ja nykyisen maailmanpolitiikan juuria. Uuden opetussuunnitelman tavoitteena on määritellä opetettavat sisällöt aiempaa väljemmin, jotta taitojen opettamiseen jäisi aikaa. Tavoitteena on kasvattaa oppilaista itsenäisiä ja kriittisiä ajattelijoita. Opetussuunnitelman tavoitteisiin päästäkseen opettajan olisi tarjottava oppilaille historiantutkijan työtä muistuttavia oppimistilanteita, kannustaa tulkintojen tekemiseen ja toisten tulkintojen arviointiin. 

Yläkoulussa historian opiskeluun tulee lisää syvyyttä 

Yläkoulun opetussuunnitelman tavoitteet ovat käsitteellisemmät kuin alakoulussa: Oppilaan pitäisi ymmärtää esimerkiksi konservatismi, nationalismi tai Suomen kansallisromantiikka, sosialismi ja liberalismi. Sisällössä keskitytään aatteisiin, ei niinkään tapahtumiin. Tarinallisuus vähenee, mutta ei katoa kokonaan. Suomen kehityksestä kerrotaan perustellusti tarkemmin, ja seitsemännen luokan historian opetus keskittyy vahvasti Suomen historiaan ja Suomen asemaan maailmassa. Esitystapa muuttuu ja kronologinen ote on selkeämpi, kun kyseessä hieman vanhempi kohderyhmä. Tapahtumien järjestystä, syiden ja seurausten merkitystä painotetaan aikaisempaa enemmän.

Historian taitaja on Forum-sarjaa hieman ”perinteisempi”: sen taitto on rauhallisempi ja kuvitus maltillisempaa. Oppilasta ohjataan esimerkiksi pohtimaan historian kautta avautuvaa taustaa siihen, miksi Suomi on nykyään itsenäinen eikä osa Ruotsia tai Venäjää, ja pyritään tätä kautta avaamaan historian merkitystä nyky-yhteiskunnan ymmärtämisessä. Historian lähteiden luonnetta ja lähdekritiikkiä käsitellään uudestaan, ja toisaalta pyritään innostamaan oppilaita hankkimaan tietoa historiakulttuurista, esimerkiksi peleistä, elokuvista ja kirjallisuudesta, joiden avulla voi kehittää historiallisen ajattelun taitojaan ja kriittistä arviointikykyään.

Kirjassa kuvataan, miten teollistuminen muutti maailmaa ja ihmisten maailmankuvaa. Höyrykone mahdollisti nopeamman liikkumisen höyryveturien ja -laivojen myötä. Maailma kutistui ja ihmisten aikakäsitys muuttui, kello sai uuden merkityksen aikataulujen myötä. Kaupunkien uusien työläisten olojen kuvaaminen toimii taustana sosialismin käsitteen ja sen nousun selittämiseen. Samaan aikaan nostetaan esille ajatus 1800-luvusta porvariston vuosisatana ja puhutaan liberalismista, uudesta vaatimuksesta vapauteen. Imperialismi on merkittävä osa 1800-luvun historiaa, ja sen laajuus ja pääpiirteet tulevat esille keskittyen Afrikkaan ja sen jakamiseen Euroopan maiden kesken. Aatehistoria on pyritty nivomaan osaksi yhteiskunnan muutoksen selittämistä.

Suomen 1860-luvun nälkävuosien jälkeen alkanut nopea kehitys saa ansaittua palstatilaa. Maan teollistuminen metsätalouden, paperi- ja sahateollisuuden kautta tuodaan esille, samoin talouselämän muutokset oman valuutan, elinkeinovapauden, pankkien sekä liikenneyhteyksien kehityksen myötä. Yhteiskunnan muutos maanviljelyn koneellistumisen, koulujen, lisääntyvän luku- ja kirjoitustaidon ja esimerkiksi vilkkaan yhdistyselämän kautta selitetään, samoin naisten aseman vahvistuminen 1800-luvun lopulta alkaen. Suomen ”sortokauden” kenraalikuvernööri Bobrikov ja hänet 1904 murhannut Eugen Schauman tuodaan korostetusti esille kerrottaessa Suomen venäläistämisaikeista ja helmikuun manifestista vuodelta 1899.

Venäjän kehitys selitetään taustaksi sille, miten Suomi pystyi hyödyntämään hävityn Venäjän-Japanin sodan. Myös suurlakon aiheuttamaa hämmennys sai keisari Nikolai II:n antamaan 1905 autonomian rajoitukset kumoavan manifestin. Sen seurauksena Suomen valtiopäivät uudistettiin, saatiin eduskunta sekä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Ensimmäinen maailmansota, sen syyt ja seuraukset käsitellään todella tiivistetysti, melkein enemmän taustana Suomen itsenäistymiskehitykselle. Tiivistäminen saattaa tehdä kokonaisuuden hahmottamisesta hankalaa ja asettaa paineita opettajalle.

Itsenäisyyttä seuranneen sisällissodan kuvaus alkaa Forumissa tarinalla 8-vuotiaasta Erkki-pojasta, joka jäätyään yksin kotiin on vaeltanut Kajaanista ensin Rovaniemelle ja sitten Helsinkiin. Mahtoiko Erkki koskaan löytää isäänsä vai oliko tämä kuollut? Sisällissodan lähteistä kertominen jää opettajan varaan - tällaisenaan kertomus jää irralliseksi. Käsittely pyrkii objektiivisuuteen huomioiden valkoisten ja punaisten molemminpuolisen julmuuden ja terrorin ja tuoden molempien osapuolien näkemykset esille. Sisällissodan jälkeinen katkeruus ja valtiomuotokeskustelu saavat Forumissa alle puoli sivua palstatilaa, vähemmän kuin manipuloitu kuva kuninkaaksi aiotun Friedrich Karlin jälkeläisestä. Kuvitus tuntuu monessa kohtaa vastaavan opetussuunnitelman tavoitteeseen tuoda esille historiaa eri kulttuurimuodoissa.

Kahdeksannen luokan kurssilla käsitellään karkeasti ottaen satavuotinen ajanjakso ensimmäisen maailmansodan päättymisestä nykypäivään. Diktatuurin ja demokratian eroja käsitellään, ja kuvataan oloja niin Stalinin Neuvostoliitossa, Mussolinin Italiassa kuin Hitlerin Saksassa. Rotulait ja kaasukammioiden kauhut tuodaan esille kiihkottomasti mutta haluten kaikkien ymmärtävän, millaiset historian tapahtumat eivät saa koskaan toistua. Suomen osalta käsitellään poliittisesti levoton 1930-luku Lapuan liikkeineen. Samalla taustoitetaan, miksi Suomessa demokratia kuitenkin säilyi.

Forumin esitystapa on taas ”lopusta alkuun” eli toista maailmansotaa käsittelevä osio alkaa atomipommin pudottamisesta Hiroshimaan ja Suomesta kertova osuus alueluovutuksilla ja evakoiden asuttamisella. ”Lopusta alkuun” menevä lähestymistapa voi olla oppilaalle sekava. Ihmettelin, miksi 8.-luokkalainen sisarentyttäreni ei hahmottanut talvi- ja jatkosodan syitä ja erilaista luonnetta, mutta en ihmettele enää luettuani Forumin tavan esittää ne. Talvisota kuitataan Euroopan kontekstissa yhdellä lauseella, ja sitten ollaankin jo hyökkäämässä jatkosodassa Saksan rinnalla. Suomen osuutta toisessa maailmansodassa käsitellään myöhemmin omana kokonaisuutenaan, mutta sitä ennen kerrotaan sodasta Euroopassa ja Aasiassa, kotirintaman elämästä ja naisten sotaponnistuksista, propagandasta, liittoutuneiden voitosta ja Euroopan rajojen uudelleenjärjestelystä. Vastaavasti en ihmettele, miksi käsite ”liittoutuneet” oli epäselvä: Toinen maailmansota on Forumissa lyhennetty tiivistelmäksi, josta on vaikea hahmottaa johdonmukaista tapahtumaketjua tai edes toimijoita.

Historiaa pikakelauksella -lähestymistapa ei välttämättä helpota kylmän sodan luonteen hahmottamista, varsinkin kun kronologisesti ja maantieteellisesti hypitään edestakaisin: esimerkiksi asevarustelusta ja avaruuden valloituksesta puhutaan ennen Saksan jakoa, Berliinin ilmasiltaa tai Berliinin muurin rakentamista. Yhtenä Suomen historian kokonaisuutena käsitellään välirauha, Lapin sota, vaaran vuodet ja YYA-sopimus, ja sitten palataan taas Eurooppaan taustoittamaan kylmää sotaa. Näiden jälkeen tykitetään Korean sota, Kuuban kriisi, Vietnamin sota ja Afganistanin sota.

Kylmän sodan päättyminen henkilöityy vahvasti Mihail Gorbatshoviin. Liennytyksestä ja aseistariisunnasta puhutaan aika vähän, samoin Itä-Euroopan taloudellisesta tilanteesta. Maat vain alkavat muuttaa järjestelmäänsä Neuvostoliiton otteen heikennyttyä, ja sitten Neuvostoliitto hajoaakin 25.12.1991. Historian taitajassa ehditään mainita hieman tarkemmin myös eri maiden tapahtumia ja ilmiöitä Puolan solidaarisuudesta Jugoslavian hajoamiseen ja sotiin. Karttoja on hyödynnetty muutosten selventäjinä aika hyvin.

Historian taitajassa huomiotani kiinnittivät maininnat tai kysymykset, joihin ehdotettiin haettavaksi lisätietoa internetistä. Koska internet vaatii ihan omaa osaamistaan lähdekritiikin suhteen, olisin ajatellut tätä painotettavan enemmänkin kursseilla. Näin opettajat varmasti tekevätkin. Kirjojen lähteitä ja lähdekritiikkiä kuvaavissa osioissa sähköiset lähteet tai toisaalta olemassa olevien lähteiden digitointi ja niiden käyttö verkossa jäi oudon vähälle huomiolle.

Historianopetuksen nykytilanteesta 

Historian taitoja painottava historian kouluopetus lähti liikkeelle 1970-luvulta Isosta-Britanniasta ja levisi Suomeenkin seuraavien vuosikymmenten kuluessa. Sen myötä historian opetuksessa on noussut keskeiseksi antaa oppilaalle taitoja toimia historiantutkijan tavoin ja työskennellä erilaisen lähdeaineiston parissa. Tällöin oppilaan täytyy osata kontekstualisoida lähde, pohtia sen kirjoittajan tarkoitusta ja lähteen syntyprosessia sekä analysoida eri lähteiden tarjoamaa tietoa vertaillen niitä toisiinsa sekä toimimaan ristiriitaisen lähdeaineiston kanssa. Lähteen luonteen ja merkityksen ymmärtämiseen vaaditaan usein aika paljon taustatietoa.

Peruskoulun oppikirjojen perusteella sisältötieto ei ole kadonnut historianopetuksesta mihinkään. Sen sijaan opetussuunnitelmaa on laajennettu ja monimutkaistettu sisältämään menneisyyden lähteiden analysoinnin ja tulkintojen tekemisen niiden pohjalta. Kun tähän vielä lisätään uudet mahdollisuudet tiedon hakemiseen internetistä ja toisaalta historiatiedon ”valvomaton” käyttö internetissä, ei opettajalta ainakaan opetettavaa materiaalia puutu.

Yksi haaste peruskoulun historian opetuksessa on oppilaiden mielenkiinnon herättäminen opiskeltavaan asiaan. Kun opiskeltavaa on paljon ja käsitteet saattavat olla vaikeita ja tuntua kaukaisilta, ei opiskelumotivaation herättäminen ja ylläpitäminen ole helppoa. Opettajasta on perinteisen ”kansankynttilän” sijasta enenevässä määrin tullut oppimisen ohjaaja ja mahdollistaja. Tietotekniikan käyttäminen ja opettaminen, erilaisten oppimisympäristöjen ja soveltuvien lähdemateriaalien valinta on merkittävä osa opettajan työtä.

Historiaan liittyy eräänlainen noidankehä, sillä lähteiden tulkinta ja ymmärrys historiatiedon merkityksestä nykypäivän yhteiskunnan ymmärtämiseen on avain tiedon hyödyllisyyden ymmärtämiseen. Toisaalta historiatiedon käyttöä, sen toista tasoa, ei voi ymmärtää tuntematta historian tapahtumia ja erityisesti niiden syy-seuraussuhteita. Alakoulun tarinallisuudella haetaan kiinnostusta historiaan ja pyritään tuomaan menneisyyden ihmisten maailmaa käsitettävämmäksi, lähemmäs oppilaan kokemuksia. Tämä taas johtaa helposti hajanaisuuteen, jolloin punainen lanka historian merkityksestä nyky-yhteiskuntien ja ihmisten erilaisuuden ymmärtämisen apuvälineenä katoaa.

Opetussuunnitelman mukaan oppilaista halutaan kasvattaa osallistuvia ja aktiivisia kansalaisia. Yhteiskunnalliset ja taloudelliset muutokset vähentyvine resursseineen, kansainvälistyminen, yksilöllisyyden korostuminen ja kilpailun lisääntyminen näkyvät myös peruskoulussa. Tämä johtaa entistä moninaisempien arvojen huomioimiseen ja välittämiseen. Näitä ovat esimerkiksi ympäristöarvot, monikulttuurisuus, yhteisöllisyys, poliittinen sitoutumattomuus ja uskonnollinen tunnustuksettomuus. Snellmanilais-runebergilaisesta kotiseutuylpeyttä ja isänmaanrakkautta korostavasta opetuksesta on kuljettu pitkä matka kohti monikulttuurisuutta, kansainvälisyyttä, hyötynäkökulmien jatkuvaa huomioimista ja toiminnan tehostamista. Historian osalta hyötynäkökulman osoittaminen ei ole yhtä suoraviivaista kuin matematiikan tai kielitaidon, mutta kuten muutamat historian opetuksen ammattilaiset mielipidekirjoituksessa (HS 31.1.2020) muotoilevat: ”Demokratiamme toimivuus vaatii tuekseen asioista ja niiden taustoista hyvin perillä olevat kansalaiset. Näitä emme saa ilman riittävän laajaa ymmärrystä historiasta ja yhteiskunnasta.”

Kleio 2/2020

http://www.hyol.fi/kleio/