Talvisota – sotastrategiaa, politiikkaa, selviytymistä, kunnioitusta ja seikkailutarinaa

                                                                                   

Talvisodan päättymisestä tuli 80 vuotta keväällä 2020. Se on Suomen historian tutkituimpia aikakausia, mutta edelleen se kiinnostaa ihmisiä, myös nuoria, ja myös Suomen ulkopuolella. Näkemykset sodasta tai tapa tulkita sotaa on muuttunut ajan myötä monestakin syystä. Sotaa muistelevilla, siitä kertovilla tai sitä tutkivilla henkilöillä on erilaisia taustoja ja kokemuksia, jotka voivat olla omakohtaisia tai toisilta kuultuja. Ajan kuluessa kirjoittajat vaihtuvat, ja omakohtaisten kokemusten kertojat vähenevät ja katoavat. Poikkeusajan kiinnostavuus kuitenkin säilyy.

Poliittisen historian ja perinteisen sotahistorian lisäksi sotaa käsitellään jatkuvasti uusista näkökulmista. Historian tutkija Henrik Meinander perustelee sitä ”menneisyyden hallinnalla”, joka hänen mukaansa edellyttää jatkuvaa, avointa ja kriittistä keskustelua yhteiskunnan kannalta ratkaisevista käänteistä.[1] Historia on kehittynyt tieteenä ja tutkimisen arvoisten asioiden ja ihmisten joukko laajentunut. Perinteisten sotahistorioitsijoiden rinnalla sotia tutkivat enemmänkin sosiaali-, yhteiskunta- tai sukupuolihistorian tutkijoiksi itsensä mieltävät.[2] Lähteet ovat ajan saatossa lisääntyneet tutkimuksen laajentuessa. Talvisota ja sitä seurannut jatkosota ovat kiistatta merkittäviä ratkaisukohtia Suomen valtiollisessa historiassa, ja niiden tutkiminen uusin painotuksin sotahistorian laajentuessa perinteisestä sotahistoriasta ja poliittisesta historiasta yhteiskunnallisempaan, sosiaalihistorian ja mikrohistorian suuntaan on helposti perusteltu. Samalla tämä yleinen historiantutkimuksen kehitys selittää osan talvisotatutkimuksen painotusten muuttumisesta.

Jaan esseessäni talvisodan muistelun karkeasti kolmeen vaiheeseen. Sodan jälkeistä ensimmäistä vaihetta leimasivat poliittinen vastakkain asettelu ja sodan tietynlainen ”käyttökelpoisuus” eli mitä voimme oppia tapahtumista sotilaallisesti. Toisena vaiheena näen sodan muistelun laajenemisen ja muuttumisen avoimesti hyväksytyksi Neuvostoliiton glasnostin myötä 1980-luvun loppupuolella. Vaiheiden rajat eivät ole täysin selkeitä, sillä tämän vaiheen voisi nähdä alkavan jo vuonna 1979 esitetyn ”Sodan ja rauhan miehet” -televisiosarjan myötä[3]. Neuvostoliiton romahdettua 1991 muistelun korostetun kansallismielinen vaihe sai vielä uutta voimaa. Kolmas vaihe on mielestäni alkanut 2000-luvulla veteraanien poistuessa keskuudestamme ja kansallismielisen populismin noustessa melkein 1930-luvun malliin, samalla Venäjän historiapolitiikka on palannut vanhoille juurilleen.

10 vuotta sodan jälkeen – sotastrategian pohdintaa ja poliittista vääntöä

Ensimmäisessä vaiheessa sotaa muistelivat sodan käyneet miehet, ensin omissa porukoissaan ja vähän myöhemmin esimerkiksi Kansa taisteli – miehet kertovat -lehdessä, joka alkoi ilmestyä 1957.[4] Kenraali Harald Öhquistin omakohtaisiin kokemuksiin ja muistiinpanoihin perustuva ”Talvisota minun näkökulmastani” on kohtuullisen pian sodan jälkeen kirjoitettu nimensä mukaisesti omakohtainen näkemys sodasta. Kenraali Öhquist sanoo kirjansa alussa päättäneensä heti sodan alussa tehdä tapahtumista mahdollisimman tarkat muistiinpanot.[5] Hän on siis suunnitellut kirjoittamista jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Silti kirjan voi nähdä myös eräänlaisena puolustuspuheena, sillä kenraali Öhquistin komentaman II Armeijakunnan vastahyökkäys 23.12.1939 tyrehtyi huonon suunnittelun vuoksi alkuunsa, ja sai nimen ”hölmön tölväys” [6]. Kenraali Öhquist ei mielestäni mitenkään kohtuuttomasti tuo itseään esille, vaan perustelee kohtuullisen vakuuttavan oloisesti kantaansa siitä, että  Kannaksen linnoittaminen olisi ollut tehokkaampi linnoitusupseeri Johan Fabritiuksen ehdottamalla kohdalla, ja että linnoittamista enemmän merkitystä olisi ollut tehokkaammalla tykistöllä, jolta ei olisi puuttunut ammuksia.[7] Sodan muistelun tavoitteena on oppia sodasta ja sotaan valmistautumisesta, pohtia mikä toimi ja mitä olisi voinut tehdä toisin. Kyseessä on kenraalin, ammattisotilaan käytännönläheinen näkökulma, ei poliitikon tai rivimiehen, vaikka Öhquist peilaa tehtyjä ratkaisuja heidänkin kannaltaan.

Lehdistössä kommunistien muistelema talvisodan 10-vuotismuisto erosi selkeästi muiden puolueiden äänenkannattajien sävyistä. Kommunistisen Työväenpuolueen Työkansan Sanomat kirjoitti, miten ”Suomen porvariston koko maamme itsenäisyyden ajan harjoittama politiikka johti kymmenen vuotta sitten ns. talvisodan puhkeamiseen” [8]. Tekstissä puhuttiin ”niin sanotusta talvisodasta”, ehkä toimittaja olisi mieluummin puhunut neuvostoliittolaiseen tyyliin rajakahakasta[9]. Kokoomuksen äänenkannattaja Uusi Suomi taas taustoitti toista maailmansotaa edeltänyttä suurvaltapolitiikkaa kytkien talvisodan synnyn siihen[10]. Jutun sävy oli melko toteava, ja Suomen osuus sotaan kapeni suurvaltojen pelinappulaksi joutumiseksi. Liberaali, alun perin nuorsuomalainen Etelä-Suomen Sanomat korosti Suomen rauhantahtoa niin ennen sotaa kuin tällä hetkelläkin: ”Suomen kansa ei halua mitään muuta kuin saada elää rauhassa”[11]. Talvisodan muisto oli vielä tuore, ja eri puolueiden suhtautuminen siihen kulki edelleen sotaa edeltäneiden ajatusten linjoilla.

Työkansan Sanomat kommentoi sodassa kaatuneiden ”väärää” muistamista sanoen vainajien nimitaulujen paljastustilaisuuksien olevan ”samanhenkisiä kuin asevelitilaisuudet sodan aikana”.[12] Professori Kemenov sanoi puheessaan Suomi-Neuvostoliitto-seuran tilaisuudessa, että vainajat ”eivät kaatuneet kansansa ja maansa vapauden puolesta, vaan he kaatuivat kapitalismin ja fasismin etujen puolesta”, ja siksi ”Pro Patria” -sanonnan käyttäminen hautakivissä on väärin.[13] Kemenovin lausunto aiheutti Suomessa kovan kohun. Suomen Sosiaalidemokraatti totesi tiukasti sen loukanneen ”Suomen kansan valtavan enemmistön pyhimpiä tunteita” ja että ”on jokaisen kansan oma asia, miten se suhtautuu vainajiinsa”.[14] Suomen sosialidemokraatin kolumnisti Jahvetti kirjoitti, että ”meillä on oikeus hiljentyä niiden miesten muiston edessä, jotka antoivat kaikkensa, eivätkä koskaan palanneet.”[15] Helsingin Sanomat reagoi :”emme odota, että voittaja toisi seppelettä hävinneen haudalle, mutta odotamme, että meidän omat seppeleemme saavat niillä olla rauhassa”.[16] SKDL:n Vapaan Sanan nimimerkki Hapan puolestaan hyökkäsi Suomen Sosialidemokraattia vastaan ja syytti ”revanssihengestä”, jonka ”siemenenä on hävitettävä talvisodan myytti”[17]. Pro Patria -debatti kuvaa hyvin, miten vahvaa poliittinen vastakkainasettelu oli kymmenen vuotta talvisodan jälkeen. Sanailu ei kuitenkaan ollut oikeiston ja vasemmiston välistä, vaan kommunistit olivat näkemystensä kanssa yksin. Kommunistisen puolueen toiminta oli sallittu vasta jatkosodan jälkeen, ja 1948 eduskuntavaaleissa oli tullut tappio. YYA-sopimus oli allekirjoitettu 1948 ja pahimmat ”vaaran vuodet” olivat ohi, mutta poliittinen tilanne oli edelleen kireä, ja se heijastui myös talvisodan muistamiseen.

50 vuotta sodan jälkeen – talvisota ja glasnost

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriksi oli 1985 noussut uudistushaluinen Mihail Gorbatshov, joka pyrki muuttamaan maataan glasnostin eli avoimuuden ja perestroikan eli uudistusten kautta. Talvisodan syistä ja seurauksista voitiin puhua avoimemmin, ja toisaalta sodan kokeneita keskustelijoita oli vielä elossa. Historian tutkija Martti Turtolan koonnissa 1989–1990 talvisotakeskustelusta käy ilmi avoimuuden ja kyseenalaistamisen lisääntyminen Suomessakin. Esimerkiksi ulkoministeri Erkon, pääministeri Cajanderin tai ylipäällikkö Mannerheimin toimintaa arvioitiin uudelleen, kriittisemmin tai rehabilitoiden.[18] Turtolan koonnissa näkyi myös uusien aiheiden, Valtiollisen poliisin, työväenliikkeen ja talvisodan hengen tai kotirintaman esiin nousu.[19] Talvisodan muistotilaisuuksia järjestettiin 1989 eri puolilla Suomea niin sodan syttymispäivän kuin loppumisen muistoksi. Esimerkiksi Haminassa yli 500 veteraania kokoontui katselmukseen[20]. Sanomalehdissä oli erilaisia sodan kokeneiden muistelmia, niin evakoiden kuin sotilaiden tai siviilien näkökulmista[21]. Sotaveteraanien todettiin jääneen ilman heille kuuluvaa arvostusta, samoin lottien[22]. Herättiin huomaamaan, että talvisodan kokeneita pitäisi haastatella nyt, sillä veteraanit alkoivat olla yli 70- tai 80-vuotiaita, monet jo poistuneetkin joukosta[23]. Näkökulma sotaan oli laajentunut rintamalta siviileihin ja sodan arkeen, vastakkainasettelu ja kärjistykset vaihtuneet erilaisten sotakokemusten kertomiseen ja sodan käyneen sukupolven sotaponnistelujen arvostamiseen.

Talvisota sai oman elokuvansa, kun Pekka Parikan Antti Tuurin kirjan pohjalta ohjaama ”Talvisota” tuli elokuvateattereihin 30.11.1989.[24] ”Talvisota” sai Suomessa yli 600 000 katsojaa.[25] Turtola kuvasi sitä hyvin terapeuttiseksi elokuvaksi, ja vähän samoilla linjoilla oli Helsingin Sanomien elokuvakriitikko Helena Ylänen todetessaan arviossaan: ”Suomalaiset elävät usein hiukan eri tahdissa kuin muu Eurooppa. Saksassa puretaan järjestelmää, jonka toinen maailmansota synnytti. Täällä rehabilitoidaan talvisodan muistoa.”[26] Itä-Euroopan vapautuminen näkyi Suomessa vapautena olla ylpeä omasta historiasta, joka sisälsi raskaat ja kipeät sotavuodet, joiden nyt uskallettiin suoremmin nähdä säästäneen maan sosialistiseen järjestelmään pakottamiselta.

Tampereella pidettiin marraskuussa 1989 suomalaisten ja neuvostoliittolaisten talvisodan tutkijoiden seminaari[27]. Moskovan radiossa oli myönnetty Josif Stalinin tavoitelleen talvisodassa Suomen liittämistä Neuvostoliittoon, ja talvisotakeskustelussa oli alettu myöntää Neuvostoliiton syyllisyys sotaan[28]. Helsingin Sanomat julkaisi presidentti Mauno Koiviston Paasikivi-Seurassa pitämän puheen, jossa hän otti kantaa talvisodan rauhan seurauksiin myös muiden Pohjoismaiden kannalta sanoen sodan säästäneen Ruotsin sodalta. Presidentti kommentoi neuvostoliittolaista historiantutkimusta sanoen sen pohjautuvan paljolti suomalaisiin, erityisesti itsekriittisiin lähteisiin. Hän totesi, että voisi myös kysyä kysymyksen talvisotaa edeltävästä oikeasta politiikasta Neuvostoliiton kannalta: ”Olisiko Neuvostoliitolle ollut hyödyllistä osoittaa luottamusta Suomen haluun ja kykyyn estää alueensa käyttö Neuvostoliiton vastaisiin hyökkäystoimiin”.[29] Avoimuus näkyi mahdollisuudessa yhteistyöhön neuvostoliittolaisten tutkijoiden kanssa, eikä kaikesta tarvinnut olla samaa mieltä. Presidentti Koiviston talvisodan vaikutuksia naapurimaihin ja suursodan kehitykseen luotaava puhe ei olisi ollut mahdollinen aiemmassa suomettuneessa ilmapiirissä.

75-80 vuotta sodan jälkeen – talvisodan myytti elää ja voi hyvin

Suomi sai paljon julkisuutta talvisodan aikana, koska muualla Euroopassa ei ollut meneillään aktiivisia sotatoimia. Talvisota oli niin poikkeuksellinen Davidin ja Goljatin kamppailu, että se kiehtoo edelleen ulkomaistenkin tutkijoiden mieltä. Historian tutkija Jared Diamond käsittelee talvisotaa (ja jatkosotaa) valtiollisena mullistuksena. Diamondin sävy Suomea kohtaan on avoimen ihaileva, ja artikkeli oli suomalaisena hauska lukea, vaikka en olekaan vakuuttunut hänen analyysistaan, jossa hän päättelee kauniin suomen kielen olevan kansallisen identiteetin ydin ja syy, jonka vuoksi monet olivat valmiit kuolemaan sodassa Neuvostoliittoa vastaan.[30] Vastaavan ihailevalla tavalla Suomea ja talvisotaa käsitellään Indy Neidellin juontamassa Youtubessa julkaistussa World War Two -sarjassa.[31] Youtube-videoista tulee hieman hämmentynyt olo. Ne ovat hyvin tehtyjä ja mielenkiintoisia. Samalla ne tekevät sodasta viihdettä. Ulkomaalaiselle talvisota ei ole koskaan ollut yhtä tärkeää ja kohtalokasta historiaa kuin suomalaiselle, mutta olemmeko Suomessakin ajallisesti jo niin etäällä 1940-luvun sodista, että ne muuttuvat myyttisen kunniakkaaksi historiaksi ja melkein epätodelliseksi viihteeksi?

Venäjällä puolestaan on 1990-luvun ja Boris Jeltsinin kauden jälkeen palattu vanhaan tarinaan suomesta sotasyyllisenä. Valtiollinen Voitonmuseo väitti twitter-tilillään 30.11.2019, että talvisota alkoi suomalaisen tykistön ampumien laukausten vuoksi. Twiittiin vastattiin Suomen ulkoministeriöstä toteamalla, että yritykset kirjoittaa historiaa uusiksi eivät muuta sitä, mitä oikeasti tapahtui ja lähettämällä museolle Museoiden kansainvälisen neuvoston eettiset ohjeet.[32] Historiapolitiikka on Venäjällä voimissaan, ja siten myös talvisodan myytti suomalaisten aloittamana rajakahakkana on palannut.

Meinander kirjoittaa suomalaisille olevan luonteenomaista edelleen analysoida Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuntaa talvisodan opetusten kautta. Pitäisikö olla puolueeton, ja miten silloin vakuuttaa itäinen naapuri siitä, että puolueettomuus on aitoa, eikä kukaan voi hyökätä Venäjälle Suomen kautta? Vai olisiko parempi, jos Suomi olisi osa vahvaa läntistä puolustusliittoa?[33] Nykyinen ”Trumpin aika” tuskin tekee tätä kysymystä helpommaksi.

Lopetan esseeni Mauno Koiviston hänelle tyypilliseen salahumoristisen itsekriittisen kehuvaan kommenttiin, jolla hän lopetti puheensa Paasikivi-Seurassa marraskuussa 1989. Minusta se olisi hyvin sopiva toimintaohje jatkossakin, ja ehkä on jotenkin lohduttavaa, että voisin kuvitella kommentin sopivan myös presidentti Sauli Niinistön suuhun. ”Me olemme menestyneet sillä, että vaikka me olemme yleensä olleet erimielisiä, niin tarpeen tullen me olemme olleet riittävässä määrin yksimielisiä. Sankareita on ilmaantunut niin sodankäyntiin kuin rauhantekoonkin” [34].

Lähteet

Lehdistö

Etelä-Suomen Sanomat 30.11.1939: Talvisodan alkamisesta 10 vuotta.

Helsingin Sanomat 30.11.1949: Synkkä muistopäivä 30.11.1939.

Helsingin Sanomat 20.11.1989: Neuvostotutkijan arvio: Suomi vaaransi välirauhan yrittäessään Englannin-apua

Helsingin Sanomat 28.11.1989: ”Talvisodan rauha pelasti Ruotsin”.

Helsingin Sanomat 30.11.1989: Sota yllätti 1930-luvun nuorison.

Helsingin Sanomat 30.11.1989: Moskovan radio myöntää: Stalin halusi liittää Suomen Neuvostoliittoon.

Helsingin Sanomat 1.12.1989: ”Me olimme sitä mieltä, ettei venäläinen tulisi tästä läpi”.

Helsingin Sanomat 1.12.1989: Vanha henki elää yhä talvisodan vänrikeissä.

Maaseudun tulevaisuus 30.11.1989: Evakkoreellä tuntemattomaan.

Maaseudun tulevaisuus 30.11.1989 (Heikin tytär): Huidunperä 50 vuotta sitten.

Maaseudun tulevaisuus 30.11.1989: Talvisota.

Suomen Sosialidemokraatti 29.11.1949: Ei myöskään hävyttömyyksillä.

Suomen Sosialidemokraatti 30.11.1949 (Jahvetti): Kymmen vuotta sitten.

Työkansan Sanomat 30.11.1949: 10 vuotta talvisodasta.

Työkansan Sanomat 30.11.1949: ”Pro Patria”.

Työkansan Sanomat 30.11.1949 (Pentti Pouttu): ”Pyhimpiä tunteita on loukattu”.

Uusi Suomi 30.11.1949: Talvisodan alkamisesta tänään 10 vuotta. Poliittinen tausta – Joukkojen ryhmittely – Taistelu Kannaksella alkaa.

Vapaa Sana 1.12.1949: Joko kuuma sota?

Kirjallisuus ja muut lähteet

Bourke Joanna, "Uusi sotahistoria”, 21–42. Teoksessa Ihminen sodassa. Suomalaisten kokemuksia talvi- ja jatkosodassa. Minerva Kustannus Oy: Helsinki 2006.

Diamond Jared, Mullistus. Valtiollisten kriisien käännepisteitä. Terra Cognita: Helsinki 2019.

Harmaala Jussi, Sodan ja rauhan miehet – faktaa vai fiktiota? YLE. < https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/11/09/sodan-ja-rauhan-miehet-faktaa-vai-fiktiota?ref=ohj-articles >. Luettu 16.4.2020.

Jutila Niko, Talvisota palaa valkokankaille sodan syttymisen 80-vuotispäivänä. Elokuvauutiset. < https://www.elokuvauutiset.fi/site/uutiset2/9093-talvisota-palaa-valkokankaille-sodan-syttymisen-80-vuotispaeivaenae >. Luettu 16.4.2020.

Meinander Henrik, Kolminkertainen kosto 8–17. Teoksessa Meinander Henrik (toim.), Historian kosto. Suomen talvisota kehyksissään. Kustannusosakeyhtiö Siltala: Helsinki 2015.

Turtola Martti. Talvisotakeskustelun huipennus - talvisota tutkimuksessa ja kirjallisuudessa 1989–1990, 195–208. Sotahistoriallinen aikakauskirja 10 (1991).

YLE: Talvisota on venäläisille tuntematon – siksi pietarilaisnuoria viedään retkille Mannerheim-linjalle, "jonka valtaaminen otti niin koville". < https://yle.fi/uutiset/3-11074156 >. Luettu 16.4.2020.

YLE Uutisten artikkeliarkisto 23.12.1939: Kannaksen vastahyökkäys tyrehtyy alkuunsa. < https://yle.fi/uutiset/3-6046715 >. Luettu 16.4.2020.

Öhquist Harald, Talvisota minun näkökulmastani. Werner Söderström Osakeyhtiö: Porvoo 1949.

---

[1] Meinander 2015, 10-11.

[2] Bourke 25-26.

[3] ”Sodan ja rauhan miehet” on Matti Tapion kirjoittaman ja ohjaama näytelty dokumenttisarja talvisotaa edeltäneistä neuvotteluista sekä Suomen joutumisesta sotaan Neuvostoliiton kanssa. Ks. esimerkiksi Harmaala 2017. Sarja löytyy Yle Areenasta.

[4] Kansa Taisteli ilmestyi 1957–1986. Lehdet löytyvät digitoituna internetistä: http://kansataisteli.sshs.fi/.

[5] Öhquist 1949, 5–6.

[6] YLE Uutisten artikkeliaineisto 23.12.1939: Kannaksen vastahyökkäys tyrehtyy alkuunsa.

[7] Öhquist 1949, 49–52, 371–376, 383.

[8] Työkansan Sanomat 30.11.1949: 10 vuotta talvisodasta.

[9] Venäjällä talvisota on edelleen melko tuntematon, ja sitä käsitellään toisesta maailmansodasta irrallisena rajakahakkana, ks. esim. YLE: Talvisota on venäläisille tuntematon – siksi pietarilaisnuoria viedään retkille Mannerheim-linjalle, "jonka valtaaminen otti niin koville".

[10] Uusi Suomi 30.11.1949: Talvisodan alkamisesta tänään 10 vuotta. Poliittinen tausta – Joukkojen ryhmittely – Taistelu Kannaksella alkaa.

[11] Etelä-Suomen Sanomat 30.11.1939: Talvisodan alkamisesta 10 vuotta.

[12] Työkansan Sanomat 30.11.1949: ”Pro Patria”.

[13] Työkansan Sanomat 30.11.1949 (Pentti Pouttu): ”Pyhimpiä tunteita on loukattu”.

[14] Suomen Sosialidemokraatti 29.11.1949: Ei myöskään hävyttömyyksillä.

[15] Suomen Sosialidemokraatti 30.11.1949 (Jahvetti): Kymmen vuotta sitten.

[16] Helsingin Sanomat 30.11.1949: Synkkä muistopäivä 30.11.1939.

[17] Vapaa Sana 1.12.1949 (Hapan): Joko kuuma sota?

[18] Turtola 1991, 197–198.

[19] Turtola 1991, 206–207.

[20] Helsingin Sanomat 1.12.1989: Vanha henki elää yhä talvisodan vänrikeissä.

[21] Esimerkiksi Maaseudun tulevaisuus 30.11.1989: Evakkoreellä tuntemattomaan (kirvulaisen Anna Heikkosen muistelua) tai Helsingin Sanomat 30.11.1989: Sota yllätti 1930-luvun nuorison (Helsingin pommituksessa toisen silmänsä menettänyt Saimi Kurikka, sodassa loukkaantuneet Ilmari Junnila ja Veikko Ruotoistenmäki sekä ilmavalvonnassa pikkulottana työskennellyt Kreeta Salminen muistelevat).

[22] Maaseudun tulevaisuus 30.11.1989: Talvisota.

[23] Maaseudun tulevaisuus 30.11.1989 (Heikin tytär): Huidunperä 50 vuotta sitten.

[24] Turtola 1991, 195.

[25] Jutila 2019.

[26] Turtola 1991, 195 ja Helsingin Sanomat 1.12.1989: ”Me olimme sitä mieltä, ettei venäläinen tulisi tästä läpi”.

[27] Helsingin Sanomat 20.11.1989: Neuvostotutkijan arvio: Suomi vaaransi välirauhan yrittäessään Englannin-apua.

[28] Helsingin Sanomat 30.11.1989: Moskovan radio myöntää: Stalin halusi liittää Suomen Neuvostoliittoon.

[29] Helsingin Sanomat 28.11.1989: ”Talvisodan rauha pelasti Ruotsin”.

[30] Diamond 2019, 60–63.

[31] Esimerkiksi World War Two:” Perkele! Finland Strikes Back”; World War Two: “The Red Army Regroups to Crush Finland”; World War Two: “Finland’s Desperate Fight”.

[32] Helsingin Sanomat 1.12.2019: Venäjän Voitonmuseo väitti Suomen aloittaneen talvisodan – UM:n edustaja ja monet muut ärähtivät.

[33] Meinander 2015, 17.

[34] Helsingin Sanomat 28.11.1989: ”Talvisodan rauha pelasti Ruotsin”.