Draamaa...

Draamatehtävä:

*Kirjoita draamallinen tilanne, jossa on käänne.

*Tilanteessa on kaksi henkilöä.

*Dialogin pituus on max 15 repliikkiä.

Näitä oli hauska kirjoittaa!

Hautajaiset                                                

[Leskimies ja anoppi keskustelevat muistotilaisuuden kahvipöydässä.]

Leski: On se aika outoa ajatella, että Markettaa ei enää ole.

Marketan äiti: On se. Vaikka se oli aina sellainen hiljainen, ei pitänyt ääntä itsestään. Hoiteli vaan niitä ruusujaan ja yrttejään. Ei halunnut pahaa kenellekään.

Leski: Eihän se. Oli se kauhea hetki, kun löysin Marketan puutarhasta. Luulin ensin, että hän vaan nukkuu, mutta eihän se… rutisti vieläkin pilleripurkkia kädessään. Toisessa kädessä oli kirje. Eikä kirjeessä edes ollut mitään selitystä, vaan tarkat ohjeet hautajaisten järjestämisestä.

Marketan äiti: Niin.

Leski: No, eiköhän hautajaiset ole olleet sellaiset, mitä hän halusi. Saatiin hänen toivomansa pappi, musiikki ja kukat. Kukista olikin vaivaa, oli vähän hankalaa tuoda ne kaikki tänne saareen. Kyllä minä silti edelleen ihmettelen, millainen ihminen leipoo tarjottavaa omiin hautajaisiinsa.

Marketan äiti: Ehkä sinä et tuntenut Markettaa niin hyvin kuin luulet.

Leski: En kai sitten. Ei kai toista koskaan kokonaan tunne, vaikka olimme me sentään 21 vuotta naimisissa.

Marketan äiti: Mmm… Etkä sinä Marketan toiveita ole ihan täysin noudattanut. Minä näin Annabellan kappelissa, ja näkyyhän tuo täälläkin olevan. Vähän on lyhyt mekkonsa ja korkokengät sopivat huonosti maastoon, mutta säärissä ei tietysti ole vikaa.

Leski: No, Annabella halusi tulla. Hänen mielestään se jotenkin puhdistaisi pöydän. En minä ollut varma, onko se niin hyvä idea, mutta toisaalta Marketan kaikki muut toiveet on toteutettu, ja hän kuitenkin on kuollut – niin että minä ajattelin, että ehkä se ei haittaa.

Marketan äiti: Olisit sinä minusta voinut odottaa hautajaisten yli, ja pitää jonkunlaisen suruajan, ennen kuin tuot uuden naisesi päivänvaloon. Kukaan ei taida haluta puhua hänen kanssaan, mutta ainakin makea maistuu. Lautanen on täynnä kuivaa kakkua ja pikkuleipää. Onkos siinä perää, että hän syö vähän niin kuin kahden edestä?

Leski: No ei nyt puhuta siitä, tämä ei ole oikea aika tai paikka. Minä nousen pitämään pienen puheen, ja sitten pitää vielä laulaa niitä Marketan toivomia lauluja.

Marketan äiti [Kääntyy katsomaan suoraan Annabellaa, jota on tähän asti seurannut sivusta.]: Hei, kuule, mahtaako Annabellalla olla joku hätä? Hän yskii ja haukkoo henkeä. Hän pitelee kaulaansa – mitä siellä oikein tapahtuu! Ihan kuin hän olisi tukehtumaisillaan! Nyt hän kaatuu…

Leski: Oliko siinä kakussa pähkinää? Annabella on sille tosi allerginen!

[Mies lähtee juoksemaan kohti Annabellaa. Marketan äiti jää paikoilleen katsomaan.]

Marketan äiti [itsekseen]: Marketalla taisi olla syynsä leipomisintoonsa. Ja siihenkin, miksi hän halusi, että muistotilaisuus pidettäisiin saaressa. Mahtaako apu tulla liian hitaasti paikalle.


TAI

Puhukaa toisillenne


[Mies ja vaimo ovat jo sängyssä, rouva lukee vielä uutisia kännykästä. Makuuhuoneessa on hämärää.]


Mies: Mitä sä haluaisit tehdä viikonloppuna?


Vaimo: En mä tiedä. Ei kai mitään erityistä.


Mies: Mä vähän mietin, että nyt olisi kirjamessut. Sinne vois mennä jompanakumpana päivänä.


Vaimo: Jaa… en mä kyllä tiedä. Siellä messuilla on aina hirveä tungos, en mä oikein jaksaisi. Eikä tässä viime aikoina ole ehtinyt mitään lukeakaan.


Mies: No ei kyllä oo. Mietin vaan, kun joulukin tulee, niin sieltä olisi voinut katsoa vaikka jotain lahjakirjojakin… Jos sä oot väsynyt, niin ollaan kotona. Voitaishan me käydä lauantaina vaikka syömässä tai leffassa tai jotain. Annetaan lasten käydä Hesessä ja mennään jonnekin parempaan paikkaan illalla.


Vaimo: En mä tiedä, mulla on töitä ainakin sunnuntaina. Ja kai meidän pitäisi käydä sun äitiä katsomassa, sillä oli jotain ongelmia lämmityksen kanssa. Ja eikö mökkikin pitäisi laittaa talvikuntoon.


Mies: Okei, mennään sitten sinne. Lapsetkin tykkää varmaan käydä siellä, näkevät samalla serkkujakin. 


Vaimo: En mä niillä meinannut käydä, en mä jaksa sitä Annan uutta miestä. Se on sellanen itsekeskeinen, itseänsä täynnä oleva ääliö. Mä en ymmärrä, mitä Anna näkee siinä. Ja kyllähän meillä menee toinen päivä mökillä. Sielläkin vaan joka vuosi viritellään niitä samoja hiirenloukkuja ja pinotaan tavaraa talvisäilöön. Pitäisi purkaa koko rantamökki ja rakentaa uusi, mutta siitäkään ei ikinä tule mitään.


Mies: Okei. Musta se Jarmo on kyllä ihan ok. Enkä mä nyt tiedä, minusta se mökki on ihan hyvä. Mutta joo, olisihan se hyvä laittaa talvikuntoon samalla reissulla.


Vaimo: Susta kaikki on aina ihan ok. Sulla ei nytkään ole mitään, mitä sä oikeasti haluaisit tehdä. Sä ehdotat jotain, etkä yhtään mieti, mitä pitäisi hoitaa. Ja sitten kun mä listaan mitä pitää tehdä, sä vaan hymiset ja hyväksyt kaiken. En mä tajua. En mä halua käyttää viikonloppua sun äitiin enkä mökkiin, mutta kun on pakko. Sä et niitä hoida, vaikka sulla olisi hyvin arkena aikaa. Sulla loppuu kohta ansiosidonnainen, mutta sä vaan ehdottelet ravintoloita ja mietit joululahjoja. Oot sä ihan irti todellisuudesta? Tajuutsä, että me saadaan kohta myydä se mökki sen sijaan että laajennettaisiin, niin kuin meidän piti?


Mies: Kyllä mä sen todellisuuden nään joka aamu, kun katu tyhjenee, ja kaikki lähtee töihin. Mä vaan haluaisin edes viikonloppuna olla niin kuin muutkin. Kyllä mä oon yrittänyt hakea töitä ja oon tehny pari kurssia avoimeen yliopistoon. Markkinatilanne vaan ei oo niin hyvä, eikä kokemus paina, vaan ikä. Tota… Mä oo vieläkään sanonu äidille, että potkut tuli. En vaan oo pystyny. Ja siksi mä vältän liikkumista tässä päivällä. Mä en halua puhua kenenkään kanssa.


Vaimo [kohottautuu ylös tyynystä ja lakkaa ensimmäistä kertaa tuijottamasta kännykkää]: Siis mitä! Onko sulla oikeasti niin huono olo? Eihän salailussa ole mitään järkeä. Mikset sä oo puhunu mulle mitään? 


Mies: No et sä oikeastaan oo halunnu kuunnella, ni mä oon sitten vaan yrittänyt hoitaa tän ite. Kai säkin sitte häpeät mua. Et kai sä siks halua mihinkään lähteäkään. Noloa olla työttömän luuserin kanssa.


Vaimo: Nyt sä oot väärässä. Mä luulin, ettet sä halua puhua siitä. Mä koitin antaa sulle tilaa, mutta mua on koko ajan ottanut päähän, kun sä et puhu mulle. Sä et oo ollut oma ittes. Mun olis pitänyt ymmärtää. Mut hei, salailu loppuu nyt. Käydään lauantaina sun äidillä, jätetään lapset sinne yöksi, ja mennään rauhassa syömään ja puhutaan kunnolla.

TAI


Isistä ja ketuista    


[Taustalla kiire, isän lähtö viikonloppuna. Lapsi ei ymmärrä, mitä ero tarkoittaa, äiti ei halua tehdä siitä selvää päiväkodin eteisessä.]



Lapsi: Missä Kettu on?


Äiti: Tässä se on, kulta, laitan sen odottamaan lokeroon. Riisu hanskat ja pipo. Mä laitan tämän sun hupparin hyllyyn. Muista laittaa se iltapäivällä päälle, kulta.


Lapsi: Anna Kettu! Anna!


Äiti: Riisu ensin, kulta. Saat Ketun sitten mukaan aamupalalle.


Lapsi: Tuleeko isä hakemaan?


Äiti: Ei, minä tulen tänään.


Lapsi: Miks? Koska isä tulee? Ketulla on ikävä isää.


Äiti: Se tule ehkä loppuviikosta hakemaan. Riisu nyt se haalari. Aamupalakärry on jo tuolla, saat kohta puuroa.


Lapsi: En mä halua puuroa. Isäkään ei syö puuroa. Miksi isä otti kaksi matkalaukkua kun se lähti? Miksi sun piti viedä Samu kouluun tänään?


Äiti: No se laittoi niihin vaatteita. Samu ei olisi muuten ehtinyt kouluun.


Lapsi: Miks? Mä haluan että isä tulee hakemaan.


Äiti: Samu ei olisi ehtinyt, koska kello on paljon. Riisu haalari!


Lapsi: Miks?


Äiti [raivokkaasti kuiskaten]: Nyt riisut haalarin, jos haluat Ketun. Mä en muuten anna sitä sulle. Eikä isä nyt tuu hakemaan, katotaan tuleeko se ikinä hakemaan, lakkaa jankuttamasta miks, miks, miks. En mä vaan tiedä miks. En mä tiedä enää mistään yhtään mitään.


Lapsi: Miksi sä olet noin vihanen?

TAI

Salaisuuksia eteisessä

Äiti: Nytkö sä olet lähdössä? Kai sulla on sukkikset jalassa, siellä on tosi kylmä tuuli. [Huutaa keittiöstä, ei näe eteiseen.]

Tytär: Joo, mä meen nyt. Mä annoin jo Miisulle ruokaa. Ja imuroin mun huoneen, niinku me sovittiin.

Äiti [tulee eteiseen]: Okei. Hei, sulla on ihan paljaat nilkat, ethän sä noin voi mennä. Sukkikset alle ja lämpimämpi paita tai ota kevyttoppis, siinä on edes huppu.

Tytär: En mä ehdi, mun pitää mennä. Vilma ja Miikka tulee kohta.

Äiti: Mikä Miikka? Et sä mene ensin bussilla Vilmalle?

Tytär: Et sä muista? Ne tuli USA:sta Suomeen, ja se tuli nyt meidän luokalle. Mä ehkä vähän niinku oon sen kanssa tai en mä nyt ihan tiedä, mut me mennään yhdessä tästä. Mä meen nyt.

Äiti: Hei me sovittiin, että mopoautojen kyytiin ei mennä. Meille ei hommata semmoista, eikä sen kyytiin mennä. Sä et edes kysyny lupaa, meinaat vaan tehdä ihan niin kun sua huvittaa.

Tytär: No mut kun sillä on ihan tavallinen auto, se on jo kahdeksantoista. Se ajaa niiden porukoiden Audilla. Hienompi se on kun meidän auto, siinä on varmaan kaikki mahdolliset turvajutut. Se tulee ihan just. Hei, voin mä ottaa sen kevytuntsikan.

Äiti: Sä et mee mihinkään. Että sä kehtaat! Sä et oo puhunu koko Miikasta mitään, se on sua kaks vuotta vanhempi, ties ketä se on ajeluttanu sillä Audillaan. Ja sä et vähän niinku oo yhtään kenenkään kanssa, sä oot vasta just aloittanu lukion. Tolla pelillä susta ei tuu ylioppilasta ikinä, ja sit sä et pääse yliopistoon, sun elämä menee pilalle.

Tytär: Niinku sun vai? Tulee tollanen surkee kampaaja, jolla ei oo mitään omaa elämää. Miikan isä oli diplomaattina Washingtonissa, se on ihan eri sfääristä se sen perhe kun me. Tajuutsä, ne on sivistyneitä, ei jauha tällaista paskaa sukkiksista! Sen äiti on toimittaja, se kirjottaa jotain matkajuttuja Mondoon ja pitää omaa blogia. Ei mua oo huvittanu puhua niistä sulle, et sä kuitenkaan tajuu.

Äiti: Joo, mä oon vaan kampaaja, mutta tajuutsä mistä mä lähdin! Ei ollut vesivessaa, ja mun äidin rahat meni viinaan. Sit vielä sä: Sä olit vahinko, sua ei pitäis edes olla olemassa! Ei Harri oo sun isäs, mä tapasin sen vasta kun sä olit vauva. Sun takias multa meni viimeinenkin mahdollisuus kouluun. Ja mä oon yrittänyt antaa sulle kaiken, mitä vaan voin. Ja silti sä nyt oot hyppimässä jonkun audi-Miikan kyytiin kun se vaan viheltää. Sä et mee yhtään mihinkään.

Tytär: Valehteletsä? Kuka mun isä sit on? 

Äiti: En mä kerro. Anteeks, ei mun olis pitänyt sanoa sitä, mä lupasin Harrillekin, etten koskaan sano ja että me ollaan perhe. Hei istutaan alas, anteeks, en mä tarkottanu, ei tän näin pitänyt mennä. [Yrittää halata tytärtä]

Tytär: Ja sit sä syytät mua valehtelemisesta! Ne tuli, mä meen nyt, mä en haluu puhua sun kanssa – oot sä edes mun äiti?