Mörkö-Morane toisessa maailmansodassa

Kuvan lähde:
https://www.reddit.com/r/Warthunder/comments/8rq54c/mörkömorane_monstermorane_of_the_finnish_airforce/

Mielenkiintoni Mörkö-Moraneen lähtee illoista Reposaarella joskus 1990-luvulla, jolloin HLeLv 28:ssa lentänyt isoisäni Eero Raesma kertoi muistojaan purjelentokoneen rakentamisesta, lentämisestä Jämillä, ilmasotakoulusta Kauhavalla ja sodasta. Hän ei ollut monien pudotusten hävittäjälentäjä, mutta teki osansa ja jäi kertomaan siitä. HLeLv 28 käytti sodassa ranskalaisia Morane-Saulnier -hävittäjiä (M.S.406/410), joista myöhemmin kehitettiin Suomessa paranneltu Mörkö-Moraneksi kutsuttu versio. Mörkö-Moraneita ei ole jäljellä yhtään. Isoisäni, kuten suurin osa Pilvenveikoista, on siirtynyt Varjolaivueeseen.[1] Mörkö-Moranen kehittäminen oli eräs osoitus suomalaisten kekseliäisyydestä ja sinnikkyydestä. Olisi hienoa, jos edes yksi kone olisi säilynyt museoesineenä. Vaikka näin ei ole, kuvia ja muistoja on olemassa ja niiden perusteella koneen ja sen lentäjien tarinaa olisi mahdollista esittää museossa. Kone on vain esine, mielenkiintoisempaa ovat sen kehittämisen takana olleet ihmiset, sotatilanne ja mahdollisuudet sekä lopulta lentäjät ja mekaanikot – tähänkin esseeseen olisi ollut hienoa saada isoisän lentäjän näkökulma.

Morane Saulnier 406/410 koneet Suomessa sekä lentolaivue 28

Suomeen saatiin talvisodan puhjettua Ranskan valtion lahjoituksena 30 Morane-Saulnier -konetta. Suomalaiset ohjaajat lensivät koneet Ruotsin Malmöstä Suomeen helmikuun alussa 1940.[2] M.S.406 oli Ranskan ilmavoimien päähävittäjätyyppi 1939, mutta se oli jo silloin vanhentunut. Naapurivaltioiden, kuten Saksan, hävittäjät olivat samaan aikaan lähes 100 km/h nopeampia, nousivat paremmin ja niissä oli raskaampi aseistus.[3] Koneita ostettiin lisää syksyllä 1940 Saksan kanssa tehdyn hankintasopimuksen perusteella. Niitä tuli laatikoissa Suomeen 10 kappaletta vuodenvaihteen 1940–1941 tienoilla, jonka jälkeen ne peruskorjattiin Valtion Lentokonetehtaalla (VL). Jatkosodan jo puhjettua koneita saatiin kesällä 1941 seuraavat 10 kappaletta, ja syksyllä vielä viisi kappaletta. Lisäksi koneita ostettiin kesällä 1942 ns. vapaasta Ranskasta 30 kappaletta. Suomalaiset testasivat koneet Ranskassa ja lensivät ne Chateaurouxista Kuorevedelle. Saman vuoden lokakuussa ostettiin kaksi konetta Saksan sotasaalisvarikolta, ja suomalaiset lensivät ne Metzistä Suomeen. Suomella oli kaiken kaikkiaan 87 kappaletta M.S.406/410 -tyypin koneita.[4]


Ranskasta saadut Moranet sijoitettiin uuteen talvisodan aikana joulukuussa 1939 perustettuun Lentolaivue 28:een (Aluksi LLv, 1944 alkaen HLeLv 28), josta tuli Suomen kolmas hävittäjälentolaivue. LLv 28 aloitti toimintansa Säkylässä ja toimi helmikuussa 1940 Lounais-Suomessa torjuntatehtävissä suojaten Turkua, Raumaa ja Porin satamaa. Laivue sai ensimmäisen ilmavoittonsa 17.2. pudottaessaan Iljushin DB 3 -pommikoneen Korppoon läheisyyteen. Osa Moraneista jäi koko talvisodan ajaksi Turun suojaksi, mutta osa siirrettiin maaliskuussa Uttiin tai Hollolaan toimimaan torjuntatehtävissä Lahden-Kouvolan alueella sekä Viipurinlahdella. LLv 28 joutui talvisodassa 22 lentopäivän aikana 28 kertaa ilmataisteluun pudottaen 14 venäläistä konetta ja menettäen yhden Moranen ilmatorjunnan alas ampumana.[5]


Jatkosodassa LLv 28 oli osa Lentorykmentti 2:ta, jossa toimivat myös LLv 24 Brewstereineen ja LLv 26 Fiateineen. LLv 28 toimi aluksi Naarajärveltä käsin suojaten kenttäarmeijan liikekannallepanoa, ja siirtyi rintaman edetessä Joroisiin, Joensuuhun ja Karkunrantaan. Kun Karhumäki ja Poventsa oli saavutettu joulukuussa 1941, ylipäällikkö pysäytti hyökkäyksen ja siirryttiin asemasotavaiheeseen. Joulukuun alussa LLv 28 kävi vuoden viimeisen ilmataistelunsa. Moranet saavuttivat 70 ilmavoittoa vuoden 1941 aikana menettäen samalla 11 omaa konetta. Ne tekivät lisäksi tiedustelu- ja maataistelulentoja esimerkiksi tuhoten vetureita Muurmannin radalle. Moranen 20 mm tykki osoittautui toimiessaan hyvin tehokkaaksi, mutta samalla epävarmaksi.[6]


Vuoden 1942 aikana LLv toimi Hirvaksesta ja Äänislinnasta. Toiminta oli jatkuvaa, mutta ilmavoittoja ei saavutettu enää vastaavasti kuin hyökkäysvaiheen aikana. Loppuvuonna saatiin lisää koneita Ranskasta.[7] Vuoden 1943 aikana toiminta painottui tiedusteluun. LLv 28 sijoittui Äänislinnaan tai Hirvakseen, ja jonkin aikaa 1. lentue toimi Latvan kentällä lähempänä Syväriä. Lentotoimintaa supistettiin polttoaineen säästämiseksi, joten lennot jäivät melko vähäisiksi.[8]

M.S.406 oli Suomelle suorituskyvyltään riittävä talvisodassa ja jatkosodan alussa, koska Neuvostoliitollakaan ei ollut vielä sen parempaa kalustoa. Jatkosodan loppupuolella se ei enää ollut läheskään tarpeeksi hyvä, vaan tappiot nousivat suuriksi. LLV 28:n Morane-lentäjät kohtasivat ensimmäiset länsikoneet, Englannista Neuvostoliittoon laivattuja Hurricaneja, joulukuussa 1941. Lentorykmentti 2:n komentaja, eversti Richard Lorentz, oli lähettänyt syyskuussa 1942 Ilmavoimien esikuntaan pitkän kirjelmän, jossa hän totesi muun muassa: “Mielestäni on MS-tyyppi nykyisellään sopimaton hävittäjäkoneeksi heikon moottorinsa, huoltovaikeuksiensa ja riittämättömien varaosavarastojen vuoksi, ja siksi, että nykyisten vihollishävittäjien nopeudet ovat 550–600 km/h sekä niiden nousunopeus ja kiihtyväisyys sellaiset, ettei ko. tyyppi voi näissä ominaisuuksissa kilpailla niiden kanssa.” Lisäksi hän kirjoitti: “Myöskin tuliteho pienen tuliannoksen tähden, silloin kun aseet toimivat, on vähäinen verrattuna vihollishävittäjien vastaavaan tehoon.”[9]


Venäläisten lentotoiminta kiihtyi 1944 keväällä. Heidän kalustonsa oli parantunut, ja Moranet olivat siihen verrattuna vanhoja ja hitaita. Vastavetona Morane-osastot käsittivät nyt ainakin kuusi konetta pyrkien näin hyödyntämään koneen ketteryyttä. Tiukoilla kaarroilla moni Morane-ohjaaja säilytti henkensä, mutta kun koneen nopeus kaarrossa loppui, uudelleenhakeutuminen edulliseen hyökkäysasemaan oli käytännössä mahdotonta. Kesäkuun lopussa laivue sai ensimmäiset Messerschmitt-koneensa ja heinäkuun alussa saapui ensimmäinen muutostyöt läpikäynyt Mörkö-Morane (MSv). Mörkö-Moraneita ehti tulla rintamalle kolme kappaletta ennen aselepoa.[10] Moranet luovutettiin 1.9.1944 Tiedustelulentolaivue 14:lle. Tämän jälkeen HLeLv:lle jäi 1. lentueeseen Mörkö-Moranet ja 2. ja 3. lentueeseen Messerschmittit. Aselepo tuli voimaan 4.9.1944. Jatkosodan aikana HLeLv 28 oli ampunut Moraneilla alas 104 viholliskonetta menettäen itse 36 konetta, joista 16 ilmataistelussa, 11 onnettomuudessa tai teknisen vian vuoksi, seitsemän ilmatorjunnan ampumana, yhden oman torjunnan takia ja yhden pommituksessa. Ohjaajista 17 oli saanut surmansa ja kolme joutunut vangiksi. Toinen Moraneita käyttänyt yksikkö, Tiedustelulentolaivue 14 sai 17 ilmavoittoa omien menetysten ollessa kuusi konetta ja kahden ohjaajan menettäessä henkensä.[11] Yksi Morane-lentue osallistui Lapin sotaan. Sodan jälkeen Mörkö-Moranet sijoitettiin HLeLv 21:een Rissalaan. Konetyyppi lensi viimeiset lentonsa 11.9.1948.[12] Jäljellä olleet Mörkö-Moranet romutettiin 1952.[13]


Moranen heikkoudet ja muutostyöt

Moranen paineilmajärjestelmä oli yksi sen heikoista kohdista. Ainakin kaksi pulloa räjähti ilmassa aiheuttaen onnettomuuden. Vuodot tai venttiilien jumittuminen estivät aseiden kunnollisen toiminnan. Esimerkiksi aseena ollut sinänsä tehokas tykki ampui usein vain viidestä kymmeneen laukausta ja vaikeni. Moranen liian heikkoa aseistusta ja aseistuksen ongelmia yritettiin parantaa monin tavoin. Keskiaseeksi yritettiin asentaa joko venäläinen 12,7 mm:n Berezina-konekivääri tai samaa kaliiperia oleva Colt. Berezina oli aseena hyvä, mutta sen asentaminen Moraneen ei onnistunut, sillä vyö katkeili eikä ase usein toiminut lainkaan.[14]


Moottori ei erityisesti lämpimällä säällä antanut täyttä tehoa, vaan ylikuumeni helposti. Venttiiliongelmat ja häiriöt polttoaineen syötössä opettivat varomaan kaasun käyttöä. Mittareissa ja käyttölaitteissa oli vikoja, eivätkä potkurit pitäneet kulmiaan. Radio oli sinänsä edistyksellinen ja toimi VHF-alueella. Sen virittäminen oli kuitenkin vaikeaa, sillä vaihtokytkin oli hankalassa paikassa ohjaajan selän takana. LLv 14:n radiomekaanikko niittasi uuden vaihtokytkimen kaasuvipuun, jolloin käytettävyys esimerkiksi ilmataistelun aikana parani huomattavasti.[15]


Museonäyttelyssä olisi mielenkiintoista tuoda esille paitsi lentokoneita, aseita ja niiden teknisiä ominaisuuksia myös kuvausta lentämisestä, sotatehtävistä ja mekaanikkojen työstä. Ilmavoitoista kertominen on yksi osa torjuntavoiton kuvaamista, mutta arkisempi taso eli miten koneita huollettiin, siirrettiin paikasta toiseen ja käytettiin tiedustelutehtäviin, olisi kiinnostavaa. Neuvokkuus ja soveltamiskyky oli tarpeen mekaanikoiden tehdessä työtä hankalissa olosuhteissa.


Muutostyöt Möröiksi

Moranen Hispano-Suiza-moottorin korvaamisesta venäläisellä Klimov-moottorilla oli keskusteltu jo kesäkuussa 1940. Klimov oli kehitetty Neuvostoliitossa Hispano-Suizasta, joten se oli ulkoisesti hyvin samankaltainen.[16] Muutostyötä ehdotti myös eversti Lorentz kirjeessään Ilmavoimien esikunnalle syyskuussa 1942. Muutostyöt aloitettiin samana syksynä. Niitä johti Valtion Lentokonetehtaan diplomi-insinööri Aarne Lakomaa.[17] MS-koneita nimitettiin myös Murjaaniksi ja Riippuvatsaksi se ulkomuodon perusteella, eikä ulkomuoto koneen vaihtamisesta parantunut sen saadessa lempinimekseen Mörkö-Morane.[18] Ensimmäinen Mörkö-Morane lensi helmikuussa 1943.

Muutostöissä ilmeni ongelmia jäähdytysjärjestelmässä, mutta ne onnistuttiin ratkaisemaan Messerschmitt-hävittäjän öljynjäähdytintä vastaavalla laitteella. Vuoden 1943 lopussa aloitettiin sarjamuutosten valmistelu, ja moottoreita saatiin lisää Saksasta helmikuussa 1944. Ilmavoimien esikunta pyysi lentokonetehdasta kiirehtimään muutostöitä, mutta se vastasi, ettei pystynyt siihen vaarantamatta muista projektejaan, kuten Suomessa suunnitellun ja yhtä tärkeäksi luokitellun Myrsky-hävittäjän valmistumista.[19] Lisäksi lentokonetehtaalle muutostöihin joulukuussa 1943 toimitetut Moranet olivat niin huonokuntoisia, että tehdas arvioi pelkästään niiden korjaamiseen menevän kuudesta kahdeksaan kuukautta. Moranen muutostyöt sivuuttivat huhtikuussa 1944 kaikki muut työt, ja niiden parissa työskenteli yli 80 työntekijää. Muutostöitä hidasti kesällä 1944 vielä sekin, että Naarajärveltä, jonne Moraneiden huolto oli ilmavoimissa keskitetty, jouduttiin tuomaan koneita keskeneräisinä lentokonetehtaalle, koska sotatilanteen ollessa kiivaimmillaan oli vaikeaa irrottaa koneita rintamalta. Jatkosodan aikana valmistui kolme konetta, ja vuoden 1945 loppuun mennessä jäljellä olevat 41 Moranea oli muutettu. Aseistusta parannettiin vaihtamalla runkoaseeksi Messerschmittin tykki. Moranen suorituskyky parani uuden moottorin myötä ratkaisevasti, kun sekä nousukyky että vaakalentonopeus kasvoivat.[20]

Kesän 1944 loppunäytös: Mörkö ja kersantti Lars Hattinen

Mörkö-Moranet valmistuivat jatkosodan ratkaisujen kannalta liian myöhään, ensimmäinen Mörkö-Morane ehti sotaan vasta heinäkuussa 1944. Näin ollen niiden taistelukokemukset jäivät varsin vähäisiksi. Ohjaajien asenteessa ja luottamuksessa koneeseen tapahtui kuitenkin selvä muutos.[21] Vuoden 1944 kolmen kesäkuukauden aikana HLeLv 28 lensi 814 sotalentoa, joista Mörkö-Moraneilla vain kymmeniä. Mörkö-Moranella onnistuttiin pudottamaan kolme viholliskonetta yhtä oman koneen menetystä vastaan.[22]

HLeLv 28 sai ensimmäisen Mörkönsä 11.7.1944 Värtsilään. Kone pääsi tositoimiin 16.7.1944, kun ylikersantti Lars Hattinen lähti sillä torjuntalennolle saatuaan viestin Ägläjärven suunnalta länteen tulevista koneista. Hattinen kuvaili, miten hän näki Tolvajärven korkeudella neljä hävittäjää, joista kaksi noin 3 000 metrissä ja kaksi alhaalla noin 1 000 metrissä. Matalalla lensi lisäksi kuusi Iljushin (IL-2) konetta. Hattinen hyökkäsi alempien hävittäjien kimppuun. Vihollispartion koneet olivat Hattisen mukaan suuri piirtein hänen oman koneensa veroisia. Hän onnistui ampumaan toisen hävittäjistä, ja yritti vielä tulittaa Iljushineja, mutta tykki meni epäkuntoon, ja tuntien siipikiväärien tehottomuuden hän kääntyi takaisin.[23]

Hattinen pudotti Mörkö-Moranella vielä kaksi Airacobraa 30.7. Tällöin hänen koneensa sai ilmatorjunnasta osuman bensatankkiinsa ja räjähti. Luutnantti Mauno Maunula teki Hattisen puolesta ilmataistelukertomuksen, jossa hän kuvasi taistelun loppua näin: ”Jalkaväen kertoman mukaan kersantti Hattisen kone painui [IT:n osuman jälkeen] syöksyyn, nousi jälleen ja painui uudelleen syöksyyn, jolloin samanaikaisesti koneesta irtosi iso möhkäle. Tämä oli ylikersantti Hattinen, joka hyppäsi varjolla, hypyn onnistuessa hyvin.” Hattinen sai tilanteessa kuitenkin pahoja palovammoja.[24]

Moraneiden muutostyöt tehtiin pakon sanelemana, koska parempaakaan kalustoa ei ollut saatavissa tai sen saanti Saksasta oli epävarmaa. Moranet olivat jääneet lähes sotakelvottomiksi, muta niitä oli kuitenkin olemassa kohtuullisen iso määrä. Muutostöillä siitä saatiin ilmavoimille Messerschmittin jälkeen seuraavaksi paras hävittäjä – valitettavasti vain liian myöhään sotatapahtumia ajatellen.[25]

Valtion Lentokonetehtaan toiminnan ja eri projektien kuvaaminen olisi hyvä museonäyttelyn aihe, joka voisi sopia esimerkiksi Myrsky-hävittäjän entisöintiprojektin yhteyteen.[26] Mörkö-Morane ja muut Valtion Lentokonetehtaan samaan aikaan tekemät projektit ovat osa kokonaisuutta, koska niiden toteuttamisessa käytettiin samoja rajallisia resursseja. Menneisyyttä ja sotatapahtumien kulkua ei voi ymmärtää, ellei ole käsitystä kummallakin osapuolella käytössä olleesta materiaalista ja resursseista. Tähän vaikuttaa oleellisesti poliittinen tilanne, tukiresurssit, osaaminen ja kyvyt, jotka ehkä joskus jäävät näyttelyissä vähemmälle painoarvolle. Toisaalta konkreettinen kone tuo sodan ja hävittäjälentäjän olosuhteet hiukan lähemmäs kävijää, vaikka esimerkiksi isoisäni kuvaamaa koneen ahtautta ja kylmyyttä onkin vaikea täysin kuvitella. Lentäjän ja mekaanikon arjen näkökulma, taustoitettuna sotatilanteella, ja käytettävissä olevilla resursseilla, joihin myös tekniset ominaisuudet osaltaan kuuluvat, olisi kiinnostava lähestymistapa museonäyttelyyn.


Lähteet

Keskinen Kalevi ja Stenman Kari, Suomen ilmavoimien historia 4, Morane-Saulnier M. S. 406. Painoyhtymä Oy: Loviisa, 2004.

Keskinen Kalevi ja Stenman Kari, Suomen ilmavoimien historia 17, LeR 2. Edita Oyj: Helsinki, 2001.

Living war birds -sivusto. Morane-Saulnier M.S.406 Aircraft Information. < http://www.livingwarbirds.com/morane-saulnier-m.s.406.php >

Porvali Seppo, Viimeinen ässä. Apali Oy: Tampere, 2011.

Raunio Jukka, Lentäjän näkökulma. Forssan Kirjapaino Oy: Forssa, 1991.

Raunio Jukka, Lentäjän näkökulma II. Forssan Kirjapaino Oy: Forssa, 1993.

Raunio, Jukka, Valtion Lentokonetehtaan Historia. Osa 2: Tampereella ja sodissa 1933–1944. Forssan Kirjapaino Oy: Forssa, 2007.

Ritaranta Eino, Ilmavoimiemme lentokoneet. Kansa taisteli 10/1977, 344–347 ja 11/1977, 380–181.

Sotapäiväkirja Hävittäjälentolaivue 28, 1/HLeLv 28 14.2.1944 – 22.9.1944. Kansallisarkisto, arkistotunnus 7269.

Sotapäiväkirja Hävittäjälentolaivue 28, 1/HLeLv 28 1.1.1944 – 24.7.1944, 33–36. Kansallisarkisto, arkistotunnus 7272.

Stenman Kari, Morane-laivue. Lentolaivue 28 sodassa. Otava: Helsinki, 2014.

Tuomela Reino, Eräs koelento. Kansa taisteli 7/1968, 212–215.

Virtualpilots-sivusto. Pilvenveikot 25 vuotta. < http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-Pilvenveikot25vuotta.html >

VL Myrsky -sivusto. VL Myrsky II -entisöintiprojekti. < https://www.vlmyrsky.fi/ >

Käytetyt lyhenteet

HLeLv = Hävittäjälentolaivue

LLv = Lentolaivue

VL = Valtion Lentokonetehdas

---

[1] Sotilaslentäjien Pilvenveikot-klubista ks. esimerkiksi Virtualpilots-internet-sivusto, Pilvenveikot 25 vuotta.

[2] Keskinen ja Stenman 2004, 3, Keskinen ja Stenman 2001, 16 ja Raunio 1993, 123.

[3] Raunio 1993, 122–123.

[4] Keskinen ja Stenman 2004, 4 ja Raunio 1993, 124.

[5] Stenman 2014, 7–21, Keskinen ja Stenman 2004, 9–10 ja Raunio 1993, 123.

[6] Keskinen ja Stenman 2004, 18–19, 22, 24, Keskinen ja Stenman 2001, 35, 56 ja Stenman 2014, 72–74.

[7] Keskinen ja Stenman 2004, 34–35.

[8] Keskinen ja Stenman 2004, 54–55 ja Stenman 2014, 118.

[9] Keskinen ja Stenman 2001, 64 ja Raunio 1993, 127.

[10] Stenman 2014, 131, Keskinen ja Stenman 2004, 60, Keskinen ja Stenman 2001, 100–102 ja Raunio 1993, 139.

[11] Keskinen ja Stenman 2004, 62 ja Raunio 1993, 124.

[12] Stenman 2014, 141–142, Keskinen ja Stenman 2001, 110 ja Raunio 1993, 124.

[13] Stenman 2014, 171 (kirjan takakannen sisäosa) ja Living war birds -internet-sivusto.

[14] Raunio 1993, 126.

[15] Raunio 1993, 126–127.

[16] Raunio 2007, 230. Ks. myös Ritaranta 1977, 346.

[17] Raunio 1993, 128.

[18] Ritaranta 1977, 383.

[19] Raunio 2007, 230–231. Myrsky-hävittäjän suunnittelu- ja rakennusprojektista tarkemmin esimerkiksi Raunio 1991, 102–119. Myrsky-hävittäjään käytettiin sodan aikana paljon resursseja, joka vaikutti VL:n muihin projekteihin, kuten Moraneiden muutostöihin. Jälkeenpäin voi arvostella vähiä resursseja hajotetun liian laajalle, mutta sota-aikana tilanne eli koko ajan: Koneiden ostomahdollisuuksia ja tarvikkeiden ja varaosien saatavuutta oli vaikeaa ennakoida. 

[20] Raunio 2007, 232 ja Raunio 1993, 128.

[21] Raunio 2007, 232.

[22] Keskinen ja Stenman 2001, 105: Mörkö-Moranella todetaan tehdyn parikymmentä lentoa. Stenman 2014, 138: Mörkö-Moranella arvioidaan tehdyn noin 50 lentoa.

[23] Sotapäiväkirja 1/HleLv 28 (7272), Stenman 2014, 131, Keskinen ja Stenman 2001, 102–103 ja Porvali 2011,
71–72.

[24] Sotapäiväkirja 1/HleLv 28 (7269), Stenman 2014, 136, Porvali 2011, 89–91 ja Tuomela 1968, 213–215.

[25] Raunio 2007, 232.

[26] VL Myrsky II -entisöintiprojekti, VL Myrsky -internet-sivusto.