Taistelukenttien arkeologisesta tutkimuksesta

Taistelukenttäarkeologia on historiallista tutkimusta, jossa tutkitaan tapahtunutta historiallista taistelua, ei pelkästään taistelupaikkaa.  Tutkimuksessa käytetään arkeologisia keinoja.[1] Taistelukenttäarkeologia on terminä laajempi ja moniulotteisempi, kuin miltä se ensin kuulostaa.

Taistelukenttien arkeologista tutkimusta on tehty ensimmäisenä Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Brittitutkija Edward Fitzgerald tutki Englannin 1600-luvun sisällissodassa käytyä Nasebyn taistelua ja kirjasi ylös paikkoja, joista paikalliset löysivät esineistöä, sekä alueita, joihin he yhdistivät taistelun.[2] Paikallistuntemus ja paikallisten haastatteleminen tarjoaa usein lisätietoa taistelupaikasta.[3] Fitzgeraldin asenne näyttää olleen systemaattinen, löytöpaikkojen merkitseminen on tärkeää, jotta niiden perusteella voidaan tehdä päätelmiä.

Tekniset menetelmät kehittyivät 1900-luvun aikana. Yhdysvalloissa tutkija Don Rickeyllä oli 1950-luvulla käytössään metallinpaljastin, kun hän tutki Yhdysvaltain intiaanisotien taistelupaikan Little Big Hornin ja Big Holen taitelujen ampumalinjoja.[4] 1970-luvulla tutkimuksia jatkettiin sekä pintapoiminnalla että metallinpaljastimilla. Sotilaiden hautapaikat oli merkitty kivillä, joten niihin kaivettiin koekuoppia mahdollisten ihmisjäänteiden tutkimiseksi.[5] Koekuoppia kaivetaan taistelukenttätutkimuksissa harvoin.[6] Suomen Sodan aikaista Koljonvirran taistelualuetta Iisalmessa tutkittaessa käytettiin koeojitusta, tasokaivausta, pintapoimintaa, metallinilmaisinetsintää, koekuopitusta ja maanäytekairausta.[7] Tarkemmat tutkimuskeinot ovat mahdollisia, jos taistelupaikka on kohtuullisen hyvin tiedossa.

Pintapoiminta on nopein tapa tutkia taistelukenttää. Jos se tehdään systemaattisesti, siitä saadaan hyödyllistä tietoa tutkimuskohteesta. Pintapoiminnan tuloksia ei aina ole helppoa tulkita, jos myöhempi maankäyttö yms. on siirtänyt esineitä alkuperäisiltä paikoiltaan.[8] Metallinpaljastimet voivat olla hyödyllisiä, ja niitä käyttävät paljon myös harrastajat. Uudemmilla taistelupaikoilla metalliromua on niin paljon, että tutkiminen on vaikeaa.[9] Kun metallinpaljastimilla tai pintapoiminnalla tehdyt löydöt, luodit ja hylsyt, dokumentoidaan tarkasti kartalle, voidaan tehdä päätelmiä taistelun kulusta. Seurantaa voidaan tehdä yksittäisten aseiden tarkkuudella. Metallinpaljastimet löytävät myös kolikoita, ja näin on onnistuttu päättelemään esimerkiksi roomalaisten aikaisia taistelupaikkoja Euroopassa.[10] Jotta löydöt voi yhdistää oikeaan taisteluun, täytyy olla hyvin perillä historiallisesta kontekstista.

GIS-menetelmillä (Geographic Information system) voidaan yhdistää erilaisia karttoja.[11] Tämä voi auttaa löytöjen analysoinnissa ja taistelun kulun selvittämisessä. GIS:ia on yhdistetty CVA:han (Cumulative Viewshed Analysis) eli kumulatiiviseen näkyvyysanalyysiin, ja pyritty tutkimaan, mitä sotilaat saattoivat nähdä asemapaikoistaan.[12]

Taistelupaikkojen sijaintia on pohdittu ts. miksi taistelu käytiin juuri kyseisellä paikalla. Maisematutkimusta on käytetty apuna pohdittaessa, miltä maisema näytti menneisyydessä.[13] Kokonaislevinnässä selvitetään taistelupaikalta löytyvien esineiden yleisyyttä, keskittymiä ja harvinaisuuksia, jotta voidaan muodostaa kuva taistelutoiminnasta. Pienempien taisteluiden tutkimisessa voidaan käyttää dynaamisesta levintää, jossa tutkitaan sotilaiden ja joukkojen liikkeitä maisemaan nähden.[14] Tämä menetelmä toimi Koljonvirran taisteluakin tutkittaessa.

Millaisia tuloksia on saatu eli löytöjä taistelupaikoilta

Taistelupaikoilta voi löytää eri aikakausille kuuluvia löytöjä. Löytöjen perusteella voidaan saada paljon tietoa sitä, miten taistelussa on toimittu: Millaisia varusteita on ollut, mikä on ollut sotilaiden koulutus, miten aseita on käytetty ja miten ryhmässä on toimittu. Ampumalinjoihin, aseiden tulinopeuteen, joukkojen liikkeisiin ja etäisyyksiin päästään kiinni kentälle jääneiden esineiden avulla. Esineet kertovat taistelijoiden kulttuurista. Tutkimuksessa ei pyri vain selvittämään taistelun kulkua, vaan myös kulttuurisia seikkoja, yksittäisten taistelijoiden asemaa ja motiiveja. Se on vahvasti yksilötutkimusta.[15]

Tyypillisin taistelutoimintaan liittyvä muinaisjäännös on joukkohauta. Alueelta voi löytyä myös taisteluhautoja, ampumakuoppia, piikkilankaa tai miinakenttien jäänteitä.[16] Kiinteiden muinaisjäännösten lisäksi taistelupaikoilta löytyy projektiileja eli erilaisia ammuksia.[17] Taistelupaikoilta voi löytyä muitakin artefakteja kuten rahoja, aseita tai niiden kappaleita, suojavarusteita tai niiden kappaleita, luita, vyönsolkia tai muuta vastaavaa.[18] Artefakteista voi näkyä mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten hampaanjälkiä kuulissa.[19] Ne kertovat taistelun kulusta ja taistelukulttuurista. Löydöt vaihtelevat suuresti aikakauden mukaan

Puolustuslinnoitukset ja -linjat ovat pysyvämmiksi rakennettuina usein selkeitä tutkimuskohteita, mutta hyökkääjän kaivamat väliaikaiset suojat saattavat olla vaikeita tutkia.[20] Ammusten ja muiden jäänteiden systemaattinen analysointi voi kertoa myös hyökkääjän liikkeistä ja kuvioista enemmän. Käytännön puolustamisen lisäksi puolustuslinnoituksilla on ollut iso psykologinen merkitys väestölle ja puolustajille. Ellei armeija usko mahdollisuuksiinsa taistella, taistelu on jo hävitty. Yksi osa taistelujen historian ja taistelukenttäarkeologian tutkimusta on taisteluiden ja niihin liittyvien arkeologisten jäänteiden psykologinen puoli.[21] Tätä voisi pohtia Koljonvirran taisteluunkin liittyen.

Koljonvirralla koeojitus paljasti rakennuksen perustuksen, jonka oletettiin olevan taistelun aikana palanut Kauppilan tilan päärakennus. Alueella tehtiin myöhemmin tasokaivauksia, ja löydettiin kivirivejä, tiiltä, palaneiden puiden kappaleita, fajanssia, punasavikeramiikkaa, ikkunalasia, liitupiipun kappaleita ja musketin kuula.[22] Koljonvirran muut tasokaivaukset perustuivat maastohavaintoihin. Kaivauksia tehtiin kuoppakohteessa painanteessa. Kuoppakohteesta löytyi tilimurskakerros ja tiililatomus.[23] Tiilissä ei ollut muurausjälkiä. Rakenteellisten havaintojen pohjalta pääteltiin, että kyseessä oli myöhäisen historiallisen ajan tiilenpolttouuni.[24]

Pintapoiminnalla löydettiin esimerkiksi rautanauloja, eläinten luita ja musketin kuulia sekä toiselta alueelta punasavikeramiikkaa, liitupiippujen osia. Kaikki löydöt merkittiin suoraan yleiskartoille. Metallinilmaisimella löydettiin musketin kuulia, tykinammusten kappaleita sekä kaksi kuparikolikkoa, rautaveitsiä, pronssirenkaita ja nahkajalkineen kantarauta. Koekuopituksella pyrittiin tutkimaan, löytyisikö alueelta kenttäkalmisto, sillä paikalle oli mahdollisesti haudattu kaatuneita. Mitään kalmistoon viittaavaa ei kuitenkaan löydetty.[25] Koska musketin kuulia löytyi keskitetysti, voitiin löydön ja maastonmuotojen perusteella olettaa, että ne suomalaiset olivat ampuneet ne kohti hyökkääviä venäläisiä. Tykinammusten sirpaleita löytyi vastaavasti erityisesti sieltä, missä suomalaisten rintavarustukset ja tykkipatterit olivat Koljonvirran taistelussa, ja ne ovat olleet venäläisten tykkien maalina.[26]

Valmistautuminen taistelukenttätutkimuksiin

Taistelupaikat ovat usein laajoja, eikä niihin aina liity kiinteitä rakenteita. Varsinaista kulttuurikerrosta ei ole voinut muodostua, koska taistelut eivät ole kestäneet kovin kauan.[27] Ennen 1900-lukua taistelut olivat selkeämmin rajattuja jollekin tietylle alueelle, mutta maailmansotien taistelut olivat valtavia kokonaisuuksia.[28] Näistä syistä taistelupaikkojen tutkiminen vaatii pohdintaa.

Jotta arkeologinen tutkimus olisi mahdollinen, taistelukentän rajauksen pitää perustua maastoon ja olla maantieteellisesti rajattavissa.[29] Taistelukenttätutkimuksiin valmistautuessa pitää tutustua historialliseen tietoon, kuten millaisesta taistelusta oli kysymys, ketkä siihen osallistuivat, mitä aseita käytettiin ja paljonko joukkoja oli. Näitä tietoja pitää pohtia taistelukentän maastonpiirteitä vasten.[30]

Taistelukenttätutkimuksiin valmistautuessa pitää pohtia taistelukentän rajoja, sijoittumista korkeuskäyrällä ympäristöönsä nähden, mitä muuta alueella on tehty, onko alue lähellä asutusta ja ovatko jotkin piirteet maisemassa vaikuttaneet taistelutoimintaan.[31] Rajauksessa tuleen vastaan mielenkiintoisia kysymyksiä siitä, mikä oikeastaan on osa taistelua. Lynch ja Cooksey viittaavat esimerkiksi Englannin 1600-luvun sisällissotaan, joka kosketti suuresti niitäkin, jotka eivät ottaneet sotaan osaa kummallakaan puolella. He ottavat esille myös kirkot ja sillat, sillä kirkko toimi usein turvapaikkana ja myös siltoja piti puolustaa.[32] Kaikissa linnoituksissa ei ole koskaan taisteltu, kuten esimerkiksi Ison-Britannian rannikkopuolustusrakennelmissa toisen maailmansodan ajalta. Ne voivat olla taistelukenttäarkeologian kohteita.[33] Suomesta tällaisena kohteena tulee mieleen Salpalinja.

Taistelukenttätutkimukseen, kuten kaikenlaiseen historian tutkimukseen, kuuluu olennaisena osana erilaisten lähteiden käyttö. Lähteitä pitää etsiä sekä internetin avulla että arkistoista, kirjastoista, yksityisten ihmisten kokoelmista tai haastattelemalla asiasta jotain tietäviä henkilöitä.[34] Taistelukenttäarkeologia on samanlaista salapoliisintyötä kuin historiantutkimus yleisemminkin.

Lähteet

Kauhanen Riku, Kätköistä kumpujen, mullasta maan: taistelukenttäarkeologisesta tutkimuksesta. Sotahistoriallinen aikakauskirja: 32/2012, 9-43.

Lynch Tim, Cooksey Jon, Battlefield archaeology. Stroud, Glocestershire: Tempuss. 25–108. 2007.

Poutiainen Hannu, Koljonvirta. Taistelualueen arkeologinen tutkimus. Raportti. Koljonvirta - Historiaa ja yrittäjyyttä. Interreg III A Karjala-hanke. Iisalmi 2005.

---

[1] Kauhanen 2012, 14.

[2] Kauhanen 2012, 10.

[3] Kauhanen 2012, 31-32.

[4] Kauhanen 2012, 10.

[5] Kauhanen 2012, 11.

[6] Kauhanen 2012, 34.

[7] Poutiainen 2005, 9.

[8] Kauhanen 2012, 29.

[9] Kauhanen 2012, 31.

[10] Kauhanen 2012, 11-12.

[11] Kauhanen 2012, 18.

[12] Kauhanen 2012, 32.

[13] Kauhanen 2012, 12, Lynch and Cooksey 2007, 25-26.

[14] Kauhanen 2012, 18.

[15] Kauhanen 2012, 14, 18-19.

[16] Kauhanen 2012, 19-20.

[17] Kauhanen 2012, 21.

[18] Kauhanen 2012, 23.

[19] Kauhanen 2012, 25.

[20] Lynch ja Cooksey 2007, 7.

[21] Lynch ja Cooksey 2007, 54-55.

[22] Poutiainen 2005, 10, 15.

[23] Poutiainen 2005, 10, 18.

[24] Poutiainen 2005, 23 ja Kauhanen 2012 , 20.

[25] Poutiainen 2005, 10-11, 16

[26] Poutiainen 2005, 21-22.

[27] Kauhanen 2012, 13.

[28] Kauhanen 2012, 14.

[29] Kauhanen 2012, 15.

[30] Kauhanen 2012, 17. John ja Patricia Carmanin Bloody Meadows -projektin yhteydessä kehitetty taulukko auttaa pohtimaan taistelun elementtejä.

[31] Kauhanen 2012, 28.

[32] Lynch ja Cooksey 2007, 29.

[33] Lynch ja Cooksey 2007, 45-46.

[34] Lynch ja Cooksey 2007, 80-92.