John Simon: Koneen ruhtinas – Pekka Herlinin elämä

Pekka Herlin oli Kone Osakeyhtiön pitkäaikainen toimitusjohtaja, jonka aikana Koneesta muodostui suomalainen menestystarina yhtiön kasvaessa ja kansainvälistyessä voimakkaasti 1960-luvulta alkaen. Kone ja sen omistajasuku on monella tapaa poikkeuksellinen: Koneen johdossa on nyt neljännessä polvessa sama suku, yhtiö on aidosti kansainvälinen ja onnistunut menestymään kohtuullisen tasaisesti – toisaalta Herlinit ovat olleet aktiivisia myös yrityselämän ulkopuolella ja erityisesti Pekka Herlin oli myös yksityishenkilönä värikäs ja vahvasti mielipiteitä jakava. Vaikka ei olisi kiinnostunut suomalaisesta yritysmaailmasta, ei varmaan voinut välttyä lukemasta Herlinien välirikosta Koneen sukupolvenvaihdoksen yhteydessä.

Koneen ruhtinas viittaa jo nimessään Machiavelliin. Kirjassa yhdistyy Pekka Herlinin elämä, Kone Oy:n kehitys, johon tietysti heijastuu suomalaisen liike-elämän muutos. Voisi sanoa kirjan olevan yhdistelmä elämäntyöbiografiaa ja psykologista biografiaa. Kirjan tekijä John Simon oli toiminut Koneen viestinnässä. Pekka Herlinin poika Antti Herlin ja vaimo Kirsti Herlin antoivat elämäkerran kirjoittamisen hänelle ja hänellä oli käytettävissään Koneen ja Herlinien suvun arkistot. Simon pohtii esipuheessaan lähestymistapaansa kohteeseensa, jonka hän siis tunsi, vaikkakaan ei läheisesti, ja päätyy siihen, että hänen tapansa olisi kertoa Pekka Herlinin elämästä tarina. Hän toteaa päästävänsä kirjassaan Pekka Herliniä lähellä olleet ihmiset kertomaan tarinaa ja myös pyrkivänsä säilyttämään heidän oman äänensä. Näin kirjassa myös tapahtuu – lainauksia eri henkilöiden haastatteluista käytetään paljon.

Kirjassa on tavallaan kaksi tarinaa: Toisaalta Pekka Herlin liikemiehenä ja Koneen vahvana johtajana, ja toisaalta Pekka Herlin yksityishenkilönä ja perheenisänä. On varmasti ollut haasteellista kirjoittaa elämäkertaa henkilöstä, joka oli hyvinkin ristiriitainen ja hankala persoona, mutta minusta Simon on onnistunut tässä hyvin. Kirja ei ole kuiva esitys Suomen teollisuushistoriasta, vaan yhden hyvässä ja pahassa poikkeuksellisen miehen tarina. Se ei imartele kohdettaan tai pyri häivyttämään tämän huonoja puolia. Kertoessaan tarinaansa Simon on selvästi pyrkinyt tietyllä tavalla puolueettomaan käsittelyyn todeten samalla, että lähestymistapa ei ole ainoa mahdollinen – Pekka Herlinistä voitaisiin kertoa toisenlainenkin versio – tämä kuvaa minusta hyvin kirjasta huokuvaa asennetta äänen antamisesta läheisille.

John Simonilla on ollut käytettävissään Kone Oy:n ja Herlinien perheen arkistot. Lisäksi hän on tehnyt kirjaa varten yli 100 haastattelua. Haastateltujen henkilöiden nimet on lueteltu kirjan lopussa. Simon viittaa haastatteluihin ja lainaa niitä paljon tekstissä suoraan. Monet kertomukset tai väitteet perustuvat haastateltujen henkilöiden muistitietoon ja kokemuksiin. Teksti ei sisällä suoria viittauksia arkistolähteisiin, eikä niistä ole myöskään tarkempaa lähdeluetteloa. Joissakin kohdissa viitataan muihin Pekka Herliniin, johtamistapoihin tai liike-elämään liittyviin lähteisiin, esimerkiksi kirjoihin tai artikkeleihin, ja näihin on tekstissä tarkat lähdeviitteet. Varsinainen lähdeluettelo kuitenkin puuttuu, eikä näitä lähteitä ole kovin paljon. Lähteiden tarkistaminen on siis vaikeaa tai mahdotonta, ja kirja pohjautuu paljolti haastatteluihin ja sitä kautta muistitietoon.

Teos toimii hyvin tarinana. Matka etenee kronologisesti. Joidenkin lukujen nimissä näkyy kertomuksen kaksijakoisuus, ja muutenkin niitä on kronologisesta peruslinjasta huolimatta koottu osin tiettyjen teemojen ympärille. Lähteiden, erityisesti haastatteluiden käyttö on sujuvaa muodostaen ja täydentäen Pekka Herlinin muotokuvaa, hänen maailmaansa ja elämänkaarensa kehitystä.